Page 116 - MPKS_1953-2023
P. 116
MAANPUOLUSTUS ON TUKEMISEN ARVOISTA
Mannerheim-elokuvan rahoituksen edistymistä seurattiin
lehtien sivuilla herkeämättä. Kuvassa Ruotuväki-lehden
uutinen aiheesta toukokuulta 2009.
säätiötä uudelleen. Elokuvaprojektin kokonais-
rahoitus ei ollut vieläkään varmistunut. Sääti-
ölle esitettiinkin pyyntö ryhtyä myöntämänsä
150 000 euron lisäksi vielä takaamaan 1,5 mil-
joonan euron luottoa, jonka Nordea-pankki
myöntäisi Mannerheim-elokuvalle kokonaisra-
hoituksen kasaan saamiseksi. Säätiön kielteinen
kanta ilmoitettiin tuotantoyhtiölle nopeasti.
Kohteliaan vastauskirjeen ydinviesti oli selvä.
Säätiö ei osallistuisi takausjärjestelyihin.334
Päätös oli säätiöltä jälleen hyvin kaukokat-
seinen, sillä Mannerheim-elokuvan kokonaisrahoitus jäi tavoitteesta, eikä
elokuva ole vielä tätä kirjaa kirjoitettaessa valmistunut. Lokakuun alussa
2013 julkisuuteen tuli tieto elokuvahanketta varten perustetun Liberty
Productions -yhtiön konkurssista. Kannatussäätiön hallitus totesi muuta-
ma viikko myöhemmin, että konkurssin myötä hankkeen toteutuminen
oli erittäin epätodennäköistä. Vuonna 2009 tuotantoyhtiölle myönnetty,
vielä onneksi maksamatta ollut, 150 000 euron apurahasitoumus katsottiin
rauenneeksi.335
Toinen säätiön tukema iso tv-produktio sen sijaan onnistui paremmin.
Moskito Television-niminen tuotantoyhtiö oli tehnyt niin ikään vuonna
2009 apuraha-anomuksen Vekaranjärven varuskunnan elämää kuvaavan
10-osaisen televisiosarjan tuottamiseksi. Säätiö lupautui rahoittamaan
hanketta, mikäli MTV3 sitoutuisi toiseksi rahoittajaksi ja esittäisi sarjan
kanavallaan. Säätiö koki hankkeessa mahdollisuuden esittää varusmies-
palveluksen yhteiskunnallista merkitystä suurelle yleisöille.
Apurahaa anonut tuotantoyhtiö osasi ilmiselvästi vetää oikeasta narusta,
sillä sarja oli suunnattu kolmelle avainryhmälle: niille 15–20-vuotiaille, jotka
ovat aloittamassa varusmiespalvelusta tai varusmiespalvelusta parhaillaan
suorittaville, varusmiespalveluksessa olevien tai sen kohta aloittavien omai-
sille sekä niille, jotka ovat jo varusmiespalveluksen suorittaneet.336
114