Page 112 - MPKS_1953-2023
P. 112

MAANPUOLUSTUS ON TUKEMISEN ARVOISTA

Sotien 1939–1945 aikaiset SA-kuvat ovat olleet vuodesta 2013 alkaen käytettävissä
digitaalisessa muodossa ilman maksua. Kuvassa SA-kuvasivuston etusivu.

toa hallinnoi, oli epäileväinen, myöntäisikö eduskunta jatkorahoitusta.
Maanpuolustuskorkeakoulu nimittäin haki vuonna 2011 Maanpuolustuk-
sen kannatussäätiöltä 70 000 euron ja seuraavana vuonna 15 000 euron
apurahaa. Säätiön tuella digitointityötä voitiin jatkaa Mikkelissä ilman
keskeytyksiä, joten koko SA-kuva-aineisto – yli 160 000 kuvaa – saatiin
digitaalisessa muodossa kaikkien tiedontarvitsijoiden saataville keväällä
2013.321

   Digitointi tapahtui sikäli viime hetkellä, että kuvien alkuperäiset ne-
gatiivit olivat olleet käytössä sotavuosista lähtien noin 70 vuoden ajan.
Kuva-arkiston käyttö oli vuosikymmenten ajan ollut aktiivista, joten nega-
tiivien toistuvalla käytöllä olisi ollut jatkuessaan vakavat seuraukset kuvien
säilymiselle. Kuvien käytön turvaaminen tuleville sukupolville oli tärkein-
tä, mutta lisäksi digitointi avasi rutkasti uusia tutkimusmahdollisuuksia
eri tieteenaloille ja parempia kuvien hakumahdollisuuksia kenelle tahansa
tiedonetsijälle.322

  110
   107   108   109   110   111   112   113   114   115   116   117