Page 108 - MPKS_1953-2023
P. 108
VIII
YHÄ VAIKUTTAVAMPIA
HANKKEITA
2010-LUVULLA
Uutta perinteisten tukikohteiden rinnalle
Säätiö oli sijoittanut perustamisestaan asti varallisuuttaan osakkeisiin ja
pankkilaitosten tarjoamiin erilaisiin rahoitusinstrumentteihin. Poikkeuk-
sellisesti 1950-luvulla oli lainoitettu kerrostalon rakennushanketta, jossa
puolustushallinnon henkilöstölle oli rakennettu asunhuoneistoja, mut-
ta muutoin esimerkiksi kiinteistönomistuksiin ei ollut ryhdytty. Tilan-
ne muuttui 2010-luvun alussa, kun säätiö päätti hankkia omistukseensa
Vierumäeltä neljä osakehuoneistoa. Niiden avulla säätiö pyrki saamaan
säännöllistä vuokratuottoa.308
Vuonna 2011 säätiön hallitus pohti myös apurahojen uudelleenkohden-
tamista. Esille nousi muun muassa sosiaalisen median kasvu ja sen kautta
mahdollisesti tavoitettavat laajat kansalaispiirit. Mihinkään konkreettisiin
johtopäätöksiin ei päästy vaan todettiin, että säätiön olisi seurattava aikaa
ja pyrittävä ottamaan huomioon yhteiskunnan kehitys ja toimintatapojen
muutos. Niin ikään todettiin, että apurahojen myöntämisessä olisi syy-
tä olla selvä painopistealue ja apurahojen vaikuttavuutta olisi myös syytä
seurata.309
Säätiön 2010-luvun alussa käymä pohdinta suomalaisten sosiaalisen
median käytöstä oli ajankohtainen, sillä esimerkiksi Facebookin todellisen
106