Page 103 - MPKS_1953-2023
P. 103
S Ä ÄT I Ö N VA R A L L I S U U S K A S VA A 2 0 0 0 - LU V U L L A
vasta kolmas asiamies, joten asiamiehen tehtävää hoitaneet olivat tuoneet
säätiön toimintaan aimo annoksen jatkuvuutta.
Vuonna 2007 säätiölle tuli apurahahakemus Lappeenrannan kaupungin
suunnitteleman Tali–Ihantala -keskuksen perustamiseen liittyen. Hank-
keen kokonaiskustannusarvio oli arvioitu 6 miljoonaksi euroksi, joka
suunniteltiin katettavan Lappeenrannan kaupungin, Suomen valtion, Eu-
roopan unionin, elinkeinoelämän ja muun rahoituksen voimin. Hallitus
jätti asian avoimeksi, koska hankkeen saamista valtion ja EU:n rahoitus-
osuuksista ei vielä ollut varmuutta. Päätös venyi seuraavan vuoden syys-
kokoukseen, jossa säätiö vahvisti myöntävänsä hankkeelle 50 000 euron
apurahan. Samalla tehtiin myös ennakkopäätös siitä, että säätiö ei tulisi
jatkossa osallistumaan Tali-Ihantala -keskuksen ylläpitokuluihin.294 Päätös
oli säätiön aiemman linjan mukainen, sillä se ei ollut aiemminkaan sitou-
tunut tukemiensa hankkeiden ylläpitokustannuksiin. Kyseisen apurahan
lisäksi vuonna 2011 säätiö maksoi Tali-Ihantalan Perintö ry:lle 30 000 eu-
roa. Tämä tuki sisältyi keräykseen, jota kyseinen yhdistys suoritti vuosina
2011–2013 keskuksen rahoittamiseksi.295
Säätiö lienee ollut jälkikäteen tyytyväinen, ettei se tukenut hanketta
kahden edellä kuvatun apurahan lisäksi laajemmin, sillä Tali-Ihantala -kes-
kus jäi rakentamatta ja hankkeen tueksi perustettu rahankeräys sai erittäin
negatiivista mainetta, kun kaikkia lahjoitusvaroja ei kyetty palauttamaan
takaisin lahjoittajille. Muiden lahjoittajien tavoin kannatussäätiölle tämä
tarkoitti ylimääräistä työtä ja taloudellista tappiota. Säätiön toimihenki-
löt lukivat sanomalehdistä hankkeen kariutumisesta. Kun Lappeenrannan
kaupunki ilmoitti luopuvansa Sotahistoriakeskus Kannaksen perustami-
sesta, ryhtyi säätiön asiamies kesällä 2013 selvittämään miten vuonna 2011
hankkeeseen myönnetty 30 000 euron apuraha palautettaisiin säätiölle.296
Maanpuolustuksen kannatussäätiö suhtautui apurahan takaisinperin-
tään vakavasti. Olihan kyseessä ennakkotapaus, jollaisesta ei ollut aiemmin
säätiön historiassa kokemusta. Asiamies pyysi takaisinperinnästä jopa ti-
lintarkastajan kannanoton. Tilintarkastajan mukaan säätiö oli noudatta-
nut avustusten maksamisessa tervettä varovaisuutta, eikä kyseessä olleen
yksittäistapauksen perusteella ollut tarvetta muuttaa myönnettyjen apura-
hojen maksatusmenettelyä. Vuoden 2013 loppuun mennessä takaisinmak-
suasiaan saatiin ratkaisu. Keräyskulujen jälkeen Tali-Ihantalan Perintö ry
101