Page 102 - MPKS_1953-2023
P. 102

MAANPUOLUSTUS ON TUKEMISEN ARVOISTA

Maanpuolustuksen kannatussäätiö tuki apurahalla Mannerheimin patsaan siirtoa Mikkelin
torille vuonna 2003. Kuvassa Mannerheimin-patsas ja kutsuvierasjoukkoa Mikkelin torilla
6. joulukuuta 2018. Kuva: Juuso Kenttälä / Puolustusvoimat

olivat tehneet keskustapuolueen, kokoomuksen ja kristillisdemokraattien
valtuustoryhmät.290

   Säätiön toiminta rullasi 2000-luvulla vakiintuneita uomia eteenpäin.
Huomionarvoista oli se, että aivan samalla tavoin kuin vuosikymmen
aiemmin, vuonna 2005 pyrittiin yhdistämään maanpuolustusta tukevien
säätiöiden toimintaa. Tavoitteena oli jälleen kerran lisätä tiedottamisen
avulla säätiöiden tunnettuutta.291 Säätiön hallituksen jäsen, vastikään puo-
lustusministeriön kansliapäälliköksi valittu kenraaliluutnantti Kari Rimpi
esitteli vuoden 2006 syyskokouksessa säätiöiden yhteistyön kehittämistä.292

   Säätiön asiamies vaihtui 1. toukokuuta 2007. Jo aikaisemmin eläkkeelle
puolustusministeriön hallitusneuvoksen tehtävästä jäänyt Kauko Nuutin-
mäki siirtyi syrjään. Uudeksi asiamieheksi valittiin puolustusministeriön
talousjohtaja Timo Norbäck.293 Hän oli säätiön yli 50-vuotisessa historiassa

  100
   97   98   99   100   101   102   103   104   105   106   107