Page 98 - MPKS_1953-2023
P. 98
MAANPUOLUSTUS ON TUKEMISEN ARVOISTA
Sijoitustoiminta aktivoidaan
vuosituhannen vaihteessa
Vuonna 1997 säätiön hallitus päätti perustaa kolmen hengen laajuisen
sijoitusvaliokunnan, jolla oli valtuudet tehdä ratkaisuja erääntyvien va-
rojen uudelleensijoittamisesta. Valiokuntaan valittiin hallituksen jäsenet
Carl-Olaf Homén ja Mauri Miettinen sekä asiamies Kauko Nuutinmäki.
Valiokunnan tekemät toimenpiteet käsiteltiin aina seuraavassa hallituksen
kokouksessa.271 Tällä tavoin säätiö pyrki sujuvoittamaan ja ennen kaikkea
aktivoimaan sijoitustoimintaansa.
Kesästä 1997 alkaen Homén, Miettinen ja Nuutinmäki alkoivatkin
pitää kuukausittain neuvotteluja joko puhelimitse tai fyysisesti säätiön
sijoitustoimintaan liittyen. Seuraavina vuosina kyseinen kolmen hengen
työryhmä jatkoi toimintaansa sijoitusryhmän nimellä. Säätiön hallitus oli
kuitenkin edelleen päätöksentekijä. Hallitus päätti sijoitusryhmän tekemät
esitykset ja ratkaisut kokouksissaan kaksi kertaa vuodessa.272
Vuonna 1999 sijoitusryhmän toimivaltuuksia tarkennettiin siten, että
sillä oli valtuutus tehdä päätöksiä yhdessä säätiön puheenjohtajan kanssa.
Niin ikään sijoitusryhmän valtuudet rajattiin korkeintaan 10 miljoonan
markan määrään asti. Yhä edelleen sijoitusmuutoksista raportoitiin hal-
litukselle seuraavassa kokouksessa.273 Sijoitusryhmän kokoonpano säilyi
samana 2000-luvun alkuvuosien ajan.274
Säätiön pyrkimys oli sijoittaa varat pitkäjänteisesti tasaiseen tuottoon
pyrkien. Isoja riskisijoituksia pyrittiin välttämään, joten käytännössä ei
tavoiteltu kaikkein korkeimman riskitason tuottoja. Tavoitteena oli sitoa
vähintään puolet säätiön varallisuudesta osakkeisiin ja loput obligaatioihin
ja rahamarkkinasijoituksiin korkotilanteesta riippuen.275
Säätiön suunnitelmissa näkyi sijoitusammattilaisten kädenjälki, sillä Me-
rita Yksityispankin suositus oli, että osakkeisiin olisi sijoitettuna puolet varal-
lisuudesta, joukkolainoihin 40 prosenttia ja loput 10 prosenttia pidettäisiin
käteisvarallisuutena.276 Muutoksille oli tilausta, sillä keväällä 1999 suunnitel-
mien ja todellisuuden ero oli huima: osakkeissa oli kiinni lähes 83 prosenttia
säätiön varallisuudesta ja joukkolainoissa vain reilu seitsemän prosenttia.277
Asiamies Nuutinmäki sai tehtävästään palkkion, joka nostettiin vuo-
desta 2005 alkaen 8 000 euroon, mutta hallituksen jäsenet tekivät työtään
96