Page 40 - MPKS_1953-2023

MAANPUOLUSTUS ON TUKEMISEN ARVOISTA

valtion varojen vähyys oli totisinta totta. Esimerkiksi korkeinta sotilasope-
tusta Suomessa tuolloin antanut Sotakorkeakoulu käytti säätiöltä vuonna
1959 saamansa 200 000 markan apurahan opetusvälineistön hankkimiseen.
Apurahan turvin saatiin hankituksi kaksi Minifon-pienoismagnetofonia ja
edellisen vuoden apurahalla hankittuun kuvanheittimeen varalamppuja.79
Se, että näin pieniä käytännön hankintoja ei pystytty toteuttamaan budjet-
tivaroilla, kuvaa ruohonjuuritasolla Puolustuslaitoksen taloudellisen alen-
nustilan. Kaikkia tehtävien toteuttamiseen tarvittavia varoja ei budjettira-
hoituksesta herunut.

Toki tilanne oli 1940-luvun loppuvuosien alhon pohjaan verrattuna ke-
hittynyt talouden suhteen jo parempaan suuntaan 1950-luvun puolivälissä,
sillä vuosina 1955–1956 kyettiin esimerkiksi puolustusmateriaalia hank-
kimaan valtion budjetista niin sanotun A-ohjelman puitteissa noin 6 mil-
jardilla markalla. Hankintaohjelma painottui maavoimien kehittämiseen,
sillä vain noin kolmannes hankinnoista kohdistui meri- ja ilmapuolustuksen
tarpeisiin.80

Heti Maanpuolustuksen kannatussäätiön toiminnan käynnistyttyä nou-
si esiin kysymys säätiön pääoman kasvattamisesta. Nopeimmin pääoman
kasvattamisen nähtiin onnistuvan keräämällä ulkopuolisia lahjoitusvaroja.
Houkutellakseen lahjoittajia yritysmaailman piiristä anoi säätiö valtiova-
rainministeriöltä, että rahaa lahjoittava yritys voisi vähentää säätiölle lah-
joittamansa rahamäärän verotettavista tuloistaan. Verovähennyskelpoisen
lahjoituksen suuruus piti olla vähintään 100 000 markkaa. Valtiovarainmi-
nisteri Tuure Junnila hyväksyi Maanpuolustuksen kannatussäätiön verova-
pausmenettelyn 30. maaliskuuta 1954.81

Sopii vain arvailla, kuinka paljon verotusjärjestelyillä oli osuutta säätiön
saamien lahjoitusten määrään, mutta joka tapauksessa vuoden 1954 loppuun
mennessä kolme yritystä – Suomen Gummitehdas Oy, Kumiteollisuus Oy
ja Suomen Kaapelitehdas Oy – olivat kukin lahjoittaneet säätiölle 100 000
markkaa. Kaikkien kolmen yrityksen lahjoituspäätöstä vauhditti oletettavasti
se, että säätiön hallituksen jäsen, vuorineuvos Eino Liljeroos toimi lahjoit-
tavien yritysten johtotehtävissä.82

Säätiön ensimmäisiltä toimintavuosilta on jäljellä hyvin vähän muita
dokumentteja kuin hallituksen ja hallituksen työvaliokunnan pöytäkirjat.
Niistä käy ilmi pidetyt kokoukset ja vuosittainen apurahojenjakotilaisuus.

38