Page 37 - MPKS_1953-2023
P. 37
SÄÄTIÖ ALOITTAA VUONNA 1953
kenraaliluutnantti V.A. Sundmanin allekirjoittamassa puolustusministeriölle
maaliskuun puolivälissä 1955 tekemässä esityksessä.68
Pääesikunta halusi ilmiselvästi varmistaa etukäteen sen, että ainakin jon-
kinlainen veto-oikeus varojen käyttöön säilyisi Pääesikunnan ja sen ulkomaa-
osaston hallussa. Talven aikana käytiin alustavia keskusteluja ainakin säätiön
varapuheenjohtaja, eversti Reivisen ja Pääesikunnan edustajien kesken.69
Koskimies on kiinnittänyt perustellusti huomiota siihen, että lahjoitusva-
rojen siirrossa kyse ei ollut mistään pienestä asiasta, sillä päätöksen varojen
siirrosta säätiölle teki valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta. Päätöksente-
koa helpotti se, että Maanpuolustuksen kannatussäätiö oli syntyhistoriastaan
johtuen luonteva paikka varoja hallinnoivaksi säätiöksi.70
Pääesikunnan asettamista tiukoista ehdoista huolimatta Maanpuolus-
tuksen kannatussäätiön hallitus päätti kokouksessaan 25. huhtikuuta 1955
vastaanottaa varat. Päätös tehtiin lyhyellä varoitusajalla, sillä kokouksen al-
kuperäisessä esityslistassa 16. huhtikuuta ei asiaa mainittu. Ilmeisesti säätiön
asiamiehellä oli kuitenkin ennakkotieto jo tuolloin olemassa, sillä alkupe-
räisessä esityslistassa mainittiin: ”Jos kaikki kokouksessa läsnä olevat siihen
suostuvat, voidaan käsiteltäväksi ottaa sellainenkin asia, jota tässä kutsussa
ei ole mainittu.”71
Ulkomaaosaston varoista perustettiin Maanpuolustuksen kannatussää-
tiöön rahasto nimeltään ”Omaisuusryhmä U” (Omry-U). Rahastolle muo-
dostettiin oma kirjanpito ja rahaston vuosittainen tuotto päätettiin antaa
Ulkomaaosastolle käytettäväksi. Heti rahaston perustamisvuonna 1955 sää-
tiö antoikin Ulkomaaosastolle tukea 100 000 markkaa. Summa oli merkittä-
västi tuottoja vähäisempi, sillä tilikauden voitoksi muodostui lähes 300 000
markkaa.72
Seuraavana vuonna Ulkomaaosastoa tuettiin 200 000 markalla, vuonna
1957 tuki nostettiin 500 000 markkaan, ja vuonna 1958 tukea annettiin peräti
700 000 markkaan.73 Vuoden 1958 tukea voi pitää jo varsin merkittävänä
lisänä käytettävissä olleisiin budjettivaroihin. Olihan kyseisen vuoden hin-
tatasolla työmiehen tuntipalkka 226 markkaa, puolen litran pöytäviinapullo
maksoi 600 markkaa ja toisen luokan junalippu Helsingistä Hämeenlinnaan
maksoi 630 markkaa.74
Ulkomaaosasto sai hyvin nopeasti huomata, että säätiö ei kuitenkaan
ollut aivan pelkkä kumileimasin, sillä se hylkäsi keväällä 1956 hakemukset,
35
