Page 35 - MPKS_1953-2023
P. 35
SÄÄTIÖ ALOITTAA VUONNA 1953
oli ensisijaisesti rahojen muodollisesta hallinnoinnista, sillä Pääesikunta
asetti lahjoittamiensa varojen käytölle tarkat ehdot. Säätiön oli pidettävä
kyseisistä varoista erillistä kirjanpitoa, tuotto oli annettava Pääesikunnan
ulkomaaosastolle käytettäväksi johonkin säätiön sääntöjen edellyttämään
tarkoitukseen ja omaisuuden hoitoa varten oli asetettava hoitokunta, johon
Pääesikunta ja sen ulkomaaosasto saisivat nimetä edustajansa.62
Tapio Koskimies on perinpohjaisella tavalla tutkimuksissaan selvittänyt,
että kyseinen varallisuus koostui välirauhan aikana vuosina 1940–1941 Suo-
men sotilastiedustelun saamista virallisen budjetin ulkopuolella pidetyistä
salaisista lahjoitusrahavaroista. Sotien jälkeisinä vuosina rauhanajan olo-
suhteissa tällaisia budjettikirjanpidon ulkopuolella pidettäviä Pääesikun-
nan hallussa olleita rahavaroja ei enää nähty tarkoituksenmukaisena vaan
Maanpuolustuksen kannatussäätiön nähtiin tarjoavan yhtäältä juridisesti
hyväksyttävän mutta toisaalta kontrolloitavissa olevan kotipesän varojen
hallinnointiin.63
Pääesikunnassa oli pohdittu lahjoitusrahojen säätiöimistä jo ainakin
vuonna 1946. Tuolloin ulkomaaosaston kanta oli, että lahjavarojen hoi-
to ja käyttö oli toteutettavissa lahjoittajien tahdon mukaisesti vain siten,
että omaisuus luovutettaisiin tätä tarkoitusta varten perustettavalle sää-
tiölle.64 Asiassa edettiin kuitenkin hitaasti. Yleisesikunnan päällikkö il-
moitti kesäkuussa 1950 puolustusministeriölle, että itsenäisen säätiön
suunnittelu oli paraikaa vireillä. Omaisuus luovutettaisiin säätiölle, joka
pystyisi turvaamaan lahjoittajien toiveen eli ulkomaaosaston toiminnan
tukemisen.65
Vuonna 1952 tehtiin ensimmäinen konkreettinen yritys oman säätiön
perustamiseksi. Yleisesikunnan päällikkö lähetti oikeusministeriölle ano-
muksen Ulkomaasäätiön perustamiseksi. Oikeusministeriö palautti asiakir-
jat takaisin, sillä oli jo olemassa samankaltainen ulkomaakauppaan liittyvä
säätiö. On epäselvää, miksi asianosaiset eivät muuttaneet ehdottamansa sää-
tiön nimeä ja yrittäneet hyväksyttää asiaa uudelleen, kun oikeusministeriön
hylkäysperusteena oli pelkästään säätiön nimi. Joka tapauksessa asia jäi yhä
edelleen odottamaan ratkaisuaan.66
Ulkomaaosaston päällikkö oli vuonna 1951 määrätty johtamaan tiedus-
telutoimintaa, tiedustelukoulutusta ja sodan ajan tiedustelutoiminnan suun-
nittelua, joten säätiöitettävillä varoilla oli varmastikin monenlaista tarvetta.67
33