Page 20 - Koivunlehti
P. 20
Pontiac Parisienne 1966
on ajalta, jolloin autojen
muotoilulla voitiin miellyt-
tää silmää tuulitunnelista
välittämättä.
itselleen. Homman piti olla valmis jo kesällä, Pyörä laitetaan matkatavaroineen rekkarah- V8. Sen kehittämän voiman välitti taka-akse-
mutta tämän haastattelun aikaan lokakuun dilla Etelä-Eurooppaan ja itse mennään lento- lille 2-vaihteinen Powerglide-automaattivaih-
lopulla homma oli vielä loppusilausta vailla. koneella perässä. Näin ”siirtymäajo” jää pois ja teisto.
aikaa paluumatkaan jää enemmän. Myös päi-
Perheellä on myös liikunnallisia harras- vittäiset siirtymät jäävät puolta lyhyemmiksi Tämän voimalinjan turvin auto siirtyi pit-
tuksia. Masa on pelannut talvisin lentopalloa ja aikaa jää yöpymiskohteissa oleiluun. Edul- kän seisonnan jälkeen Kankaanpäästä van-
samassa porukassa jo useamman vuosikym- lisimmillaan Milanoon yksi henkilö pääsi haan kotitalliinsa Espooseen, vuonna 2019.
menen, eli pelin lisäksi asialla on myös sosi- samalla hinnalla kuin taksilla Espoosta Hel- Kotitalliinsa siksi, että tämä auto oli Masalla
aalinen ulottuvuutensa. Pirkko-vaimo sinki-Vantaan lentoasemalle. ensimmäisen kerran jo 1970-luvun puolivä-
puolestaan kävelyttää Masaa ja monirotuista lissä. Kaupan hieronnan alussa moottori ei
Topi-koiraa ja pelaa golfia. Kun auto oli parhaimmillaan ollut paikallaan. Myyjä kertoi, että yhdessä
Jokaisella on luonnollisesti oma mielipiteensä sylinterissä oli vesivuodon johdosta synty-
Pyörät vievät myös harrastuksiin asioiden laadusta ja siitä, miten asiat sijoit- nyttä hapettumaa. Niinpä homma eteni sillä
Liikuntaharrastuksena voi tietysti pitää myös tuvat paremmuusjärjestykseen kehityskaa- tavoin, että ensin autosta maksettiin vain käsi-
moottoripyöräilyä. Masalla oli jo nuoruusvuo- ren eri vaiheissa. Aika moni varmaan jakaa raha. Loput sitten, kun moottori kävi ja auto
sina moottoripyöriä, mutta sen jälkeen seurasi tämän kirjoittajan käsityksen siitä, että hen- voitiin tuoda ajamalla kotiin, kertoo Masa.
kaksipyöräharrasteessa pitkä tauko. Vuositu- kilöautojen kohdalla huippu saavutettiin het-
hannen vaihteessa homma virisi uudelleen ja keä ennen, kun erilaiset energia- ja ympäris- Pariisittaren uusi elämä
on jatkunut siitä lähtien. töpaineet alkoivat ohjata kehitystä. Siitä alkoi uusi parin vuoden vaihe Parisien-
nen elämässä. Tarkemmin sanoen pariisit-
Uusi mp-harrastus alkoi Jammun selässä, Harrasteosaston kruunu paljastuu autotal- tarelle tehtiin sydämensiirto. Alkuperäinen
ja sitä seurasi ”Sebari” eli Hondan CBR 1100. lista. Siellä kiiltelee metallin sinisenä todelli- moottori korvattiin 2017 mallisen Chevrolet
Vaikka se ei varsinainen kyykkymalli ollut- nen kaunotar, Pontiac Parisienne vm. 1966. Camaron 6,2-litraisella koneella ja siihen kuu-
kaan, ei ajoasento sopinut Masan kropalle. Se Se on puhdasverinen aikansa tuote. Kuu- luvalla 8-vaihteisella automaatilla. Moottorin-
pakotti vaihtamaan mukavamman ajoasen- sikymmenluvun puolivälin jälkeiset mal- ja vaihteiston valmistenumeroiden avulla jäl-
non tarjoavaan BMW:n matkamalliin, jonka lit olivat parhaita, tuumaa Masa. Alun perin jitetyt tiedot kertovat, että niiden voimalla
kyydissä Pirkkokin mieluummin reissaa. tätä Kanadassa valmistettua GM-autoa lii- Camaro on liikkunut 27 278 mailia eli run-
kutti 289 kuutiotuumainen eli 4,6-litrainen saat 43 000 km ennen pusua itseään kovem-
Ahokkailla on ollut oma taktiikkansa
Eurooppaan suuntautuvilla pyöräreissuilla.
20