Page 29 - Pelastusalan-ammattilainen-1-24
P. 29
3 teemaa
työkyvyn tukemiseen
1 PALAUTUMINEN
Kun ihminen ikääntyy, palautuminen hidastuu. Iän tuomat muutokset
voivat vaikuttaa työkykyyn fyysisesti raskaissa töissä sekä vuorotyössä.
Unen ja palautumisen merkitys korostuvat, painottavat sekä Hölttä
että Anttilainen.
– Iän myötä vuorokausirytmiä on vaikeampi kääntää yövuoroihin sopi-
vaksi. Yli 50-vuotiaille suositellaankin yleisesti mahdollisuutta vähentää
yötyötä, Anttilainen sanoo.
Osa-aikatyö voi olla yksi ratkaisu, jos tuntuu, että vapaapäivien aika-
na ei ehdi palautua entiseen tapaan.
2 VOIMAVARATUsein työkyvyn arvioinnissa keskitytään työn kuormituste-
kijöihin ja yksilön kykyyn selvitä niistä. Vähemmälle
huomiolle ovat jääneet yksilön ja työn voimavaratekijät.
Kaikkiin kuormitustekijöihin ei työn luonteen vuoksi voi-
da vaikuttaa, joten on erityisen tärkeää vahvistaa voimava-
ratekijöitä. Yksi voimavaratekijä on osaaminen. Osaamista
pitäisi vahvistaa läpi työuran ja kerrytettyä osaamista tulisi
voida hyödyntää työuran kaikissa vaiheissa. Sekä työnteki-
jän että työnantajan on syytä pohtia, miten osaamista voisi
parhaiten tuoda esiin ja jakaa työyhteisössä.
3 TYÖN MUOKKAUS
Työn muokkaus voi tuoda helpo-
tusta sekä fyysisesti että psyyk-
kisesti raskaisiin töihin. Sen on
todettu vähentävän sairauspoissa-
oloja ja niihin liittyviä kustannuk-
sia. Tyypillisiä muokkauksen koh-
teita ovat työaika, tauottaminen,
työn organisointi, työympäristö ja
työvälineet.
29