Page 30 - Pelastusalan-ammattilainen-1-24
P. 30
JÄSENEN
SUUSTA
Samaa mieltä. Lotta
Winberg (vas.), Mari Kiuru ja
Juha Jyräs ovat samaa mieltä
siitä, että tiiviimpi yhteistyö
viranomaisten välillä auttaisi
ymmärtämään paremmin
toisten työtä.
Miten viranomaisyhteistyö toimii
oman työsi näkökulmasta?
”PÄÄSÄÄNTÖISESTI yhteistyö toimii hyvin ”PYRIMME joustamaan mahdollisuuksien ”PELASTAJAN perustyössä viranomaisyhteis-
kaikkien viranomaisten kanssa. Toisinaan on mukaan suuntaan ja toiseen. Saamme esi- työ ei näy juurikaan. Tehtävillä kohtaamme, ja
tilanteita, joissa meille syntyy lisätyötä, kun merkiksi poliisilta matalalla kynnyksellä asiat tulevat kyllä hyvin hoidettua. Hätäkes-
jollakin viranomaisella on ollut oma, häly- tukea tehtäville ja vastavuoroisesti otamme kukseen yhteistyö on aika vähäistä pelastajan
tysohjeiden vastainen tyyli toimia. Aiemmin alkoholiverinäytteitä alueilla, joissa ei ole yö- työssä, mutta ensihoitovuoroissa yhteistyötä
tämä on ollut tavanomaisempaa, mutta ny päivystystä. Pelastustoimen kanssa yhteistyö on enemmän.
kyään onneksi vähenemään päin. on loogisesti kaikista helpointa, kun olemme
samoissa tiloissa. Siitä on iso etu. Suoritamme Varmasti lisäisi ymmärrystä ja auttaisi
Ongelmia syntyy, kun kaikki eivät tiedä, yhteisiä harjoituksia sekä tuemme toistemme työskentelyssä, jos viranomaiset olisivat
mitä eri toimijat tekevät ja miten. Sitä ei aina toimintaa. lähempänä toisiaan ja tekisivät enemmän
ymmärretä, että hätäkeskuksessa ilmoituksen yhteistyötä. Nyt organisaatiot työtapoineen
vastaanotto ja tehtävänseuranta ovat eri ih- Nykyään myös sosiaali- ja kriisipäivystys on ovat aika vieraita toisilleen, ja etenkin poliisi
misillä. Aiemmin ymmärrystä oli helpompi samoissa tiloissa kanssamme. Se on mahdollis- on meistä aika etäällä. Osaisimme parem-
luoda, kun saimme olla mukana seuraamassa tanut lähestymisen entistäkin matalammalla min valmistautua tilanteisiin, jos poliisin
toistemme työtä. Ymmärtämättömyys ei vält- kynnyksellä ja lisännyt viranomaisten välistä toimintamallit olisivat meille tutumpia. Kat-
tämättä näy työn laadussa, mutta se vaikuttaa keskustelua. Kerran viikossa pidämme viran- santokantoja avartaisi, jos voisimme mennä
kokemukseen työn tekemisestä. omaispalaverin, johon osallistuvat tehtävien tutustumaan toistemme toimintaan yli viran-
niin salliessa sosiaali- ja kriisipäivystys, pelastus- omaisrajojen.
Toivoisin, että kentällä muistettaisiin, että toimi (P3), poliisi (K1) ja ensihoito (L4).
me kaikki olemme vain ihmisiä ja pyrimme Päivittäisessä työssä viranomaisyhteistyötä
tekemään työmme mahdollisimman hyvin. Hätäkeskuksen kanssa yhteistyö on vä- ei mielestäni tarvitse olla lisää, mutta silloin
Vaikka me hätäkeskuksessa olemme vain kas- häisintä mutta sujuvaa. Olisi tärkeää, että tällöin tulee vastaan tilanteita, joissa yhteis-
vottomia ääniä radiossa, olemme kuitenkin voisimme edelleen tehdä tutustumiskäyntejä työtä olisi hyvä tiivistää.”
samassa veneessä.” toistemme yksiköihin. Yhteistyössä ilmenevät
epäselvyydet liittyvät usein siihen, ettemme Juha Jyräs
Lotta Winberg täysin ymmärrä toistemme työhön vaikutta- pelastaja
ylipäivystäjä via tekijöitä.” Kymenlaakson pelastuslaitos
Turun hätäkeskus
Mari Kiuru
ensihoitoesimies
Kanta-Hämeen hyvinvointialue
30