Page 17 - Pelastusalan-ammattilainen_4-2024
P. 17
PASI JAAKKOLA LAKIASIAA
vt. järjestön johtaja, edunvalvontajohtaja
Erivapaus ei kuulu
nykyajan pelastustoimeen
Pelastuslakia ollaan jälleen kursseista. Hakijalta edellytetään kuu- 1
uudistamassa, mutta ajan den vuoden työkokemusta pelastajan
ja resurssien puute uhkaa viransijaisuudesta tai määräaikaisessa Erivapauden
tälläkin kertaa näivettää virassa tai tehtävässä toimimisesta saanut voi toimia
uudistuksen koskemaan pelastuslaitoksella. Sopimuspalokunta-
vain välttämättömiä laki- toiminta ei täytä tätä edellytystä. erivapauden
muutoksia. SPAL vaatii erivapauspykä- mukaisessa
län poistamista pelastuslaista. Erivapauksia haettiin sisäminis- virassa missä
teriöltä yhteensä 78 kertaa vuosina tahansa pelastus-
Erivapaus mainittiin laissa ensim- 2015–2023. Näistä 51 hakemusta johti laitoksessa.
mäisen kerran vuonna 2000. Tuolloin myönteiseen päätökseen ja 27 kieltei-
pelastustoimilakiin lisättiin 21 §, jonka seen päätökseen. 2
mukaan sisäasiainministeriö voi erityisistä
syistä antaa erivapauden asetuksella sää- Erivapautta myöntäessään sisämi- Sisäministeriö
detyistä kelpoisuusvaatimuksista kunnan nisteriö ei millään tavoin varmistu ei millään tavoin
pelastustoimen virkaan tai tehtävään, jos hakijan pätevyydestä tai osaami- varmistu hakijan
kunnan pelastustoimen asianmukainen sesta. Turvallisen ja tehokkaan työn pätevyydestä,
järjestäminen tätä välttämättä edellyttää. kannalta merkityksellisiä osaamisalueita osaamisesta ja
ovat esimerkiksi sukellus- ja pintape- soveltuvuudesta.
Pelastuslaissa vuonna 2003 eri- lastuskelpoisuus, kyvykkyydet toimia
vapauspykälä säilyi käytännössä vaarallisten aineiden onnettomuuksissa 3
muuttumattomana. Ainoa muutos ja CBRNE-uhkatilanteissa, turvallinen
oli alueellisen pelastustoimen perusta- työskentely PVAT-tehtävillä ja perus- Pelastustoimi on
minen, joka siirsi pelastustoimen järjes- tason ensihoidon osaaminen. Sisämi- ainoa turvallisuusala,
tämisvastuun kunnilta alueille. nisteriö ei myöskään varmistu hakijan
psyykkisestä soveltuvuudesta alalle. jossa kelpoisuus-
Pelastuslain myötä erivapaus voitiin Näiden kyvykkyyksien varmistaminen vaatimusten
myöntää vain yhtä aluetta eli pelastus- jää pelastuslaitoksen vastuulle. erivapaus on
laitoksen toimialuetta koskevaksi. mahdollista.
Jos erivapauden saanut ei esimerkik-
Aluerajoitus purettiin pelastuslaista si hallitse pintapelastustehtäviä, työn- 17
vuonna 2011. Uusi erivapautta sään- antaja ei voi käyttää häntä tässä tehtä-
televä 58 § kuului: sisäministeriö voi vässä. Osaamisen puute voi aiheuttaa
erityisistä syistä antaa erivapauden tässä työturvallisuusriskin, josta vastuun
laissa säädetyistä kelpoisuusvaatimuksista kantaa työnantaja.
pelastuslaitoksen virkaan tai tehtävään.
Erivapautta ei enää rajattu tiettyyn Laki hyvinvointialueen ja kunnan
alueeseen, vaan siitä tuli valtakunnalli- viranhaltijasta mahdollistaa määräaikai-
nen. Erivapauden saanut oli kelpoinen seen virkasuhteeseen ottamisen ilman
toimimaan erivapauden mukaisessa yleisten kelpoisuusehtojen täyttämistä.
pelastustoimen virassa missä tahansa Jos työnantaja toimii näin, hänen on
pelastuslaitoksessa. varmistettava työntekijän osaaminen.
Laiminlyönti voi johtaa rikosoikeudelli-
Sisäministeriö voi siis erityisistä seen vastuuseen.
syistä antaa erivapauden pelastus-
laitoksen virkaan tai tehtävään. SPAL vastustaa erivapautta
Erivapautta haetaan kirjallisesti ja koskevaa lainsäädäntöä, koska se
henkilökohtaisesti. Hakemuksesta ei vastaa nykypäivän vaatimuksia
tulee ilmetä olennainen pelastustoimen turvallisuusammatissa. Pelastustoimi on
työkokemus sekä kopiot tutkintotodis- ainoa turvallisuuden toimija, jossa tällai-
tuksista ja suoritetuista pelastustoimen nen käytäntö on edelleen mahdollista.