Page 20 - Pelastusalan-ammattilainen_4-2024
P. 20
Pelastajapula
konkretisoituu
– Pätevyyksistä
tingitään
Sisäministeriö ja Pelastusopisto selvittivät hyvinvointialueille
suunnatulla kyselyllä alueiden pelastajatarvetta. Vuoteen 2032
mennessä Suomeen tarvitaan 2 300 uutta pelastajaa paikkaa-
maan eläkepoistumia ja korjaamaan toimintavalmiuksia.
Vuosittain tarvitaan reilut 200 uutta pelastajaa.
Teksti: Maarit Krok Kuva: Ossi Pietiläinen
Tällä hetkellä Suomessa on pelastaja- Länsi-Uudellamaalla virkoja on ollut avoinna
tarvekyselyn mukaan yhteensä tasaisin väliajoin, mutta päteviä hakijoita ei ole ollut
3 554 pelastajaa. Koko maan tasolla riittävästi. Torkkel on huolissaan palvelutasosta ja
pelastajan viroista 1,6 prosenttia työturvallisuudesta, sillä henkilöstövajaus heijastuu
on täytetty kelpoisuusehdot täyt- väistämättä molempiin.
tämättömällä henkilöstöllä ja
– Meillä on jatkuvasti vajetta. Viisi yksikköä voi
2,3 prosenttia viroista on täyttämättä. olla samaan aikaan vajaamiehityksellä.
Kainuun pelastuslaitoksella oli Henkilöstöpula näkyy myös uusien
110 pelastajan virkaa vuoden 2024 pelastusasemien arjessa. Vuodenvaih-
alussa. Näistä kymmenen prosent- Pelastajapula teessa toimintansa aloittava Otanie-
tia oli täyttämättä ja 11,8 prosenttia Länsi- men pelastusasema aloittaa kärkiyksik-
viroista hoiti kelpoisuusehdot täyt- könä, vaikka se on suunniteltu täyden
tämätön henkilö. Uudellamaalla yksikön asemaksi.
Länsi-Uudenmaan pelastuslai- on vuoden 2025 – Ensimmäinen yksikkö tulee
toksella virkoja oli vuoden alussa alussa jopa saavuttamaan kohteita siellä alueella
täyttämättä 26, mikä vastaa 8,6 suurempi kuin nopeammin, mutta pelastustoimintaa
prosenttia kaikista alueen pelas- vuoden 2024. ei voida aloittaa ennen kuin täydentävä
tajista. Luvut ovat huomattavasti yksikkö on paikalla.
suurempia kuin pelastuslaitoksissa
Torkkelin mukaan pelastajapula
keskimäärin. alueella on vuoden 2025 alussa jopa
suurempi kuin vuoden 2024.
JATKUVA VAJAUS. Sekä Länsi-Uudenmaan että Kai- – Meillä tulee olemaan noin 40 pelastajan vaje
nuun pelastuslaitokset ilmoittivat pelastajatarvekyse- tammikuussa, Torkkel sanoo.
lyssä, että viime vuosina on ollut ongelmia koulutetun
työvoiman saatavuudessa. ONKO VETOVOIMAA? Kelpoisuusehdot täyttämättömiä
Länsi-Uudenmaan pelastushenkilöstön pääluot- Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALin vt. järjes-
tamusmies Petri Torkkel ei osaa arvailla syitä, miksi tön johtaja Pasi Jaakkolan mukaan Länsi-Uuden-
Länsi-Uusimaa ei ole työnantajana yhtä vetovoimai- maan pelastuslaitoksen tilanne vaikuttaisi muodostu-
nen kuin naapurilaitokset, joissa vastaavaa vajetta neen hyvinvointialueen säästöjen ja pelastuslaitoksen
ei ole. vetovoiman heikentymisen vuoksi.
– Toisaalta esimerkiksi Keski- ja Länsi-Uuden- – Kun naapurilaitoksissa ei ole vastaavaa tilannet-
maan pelastuslaitosten välillä on aina ollut liikku- ta, täytyy myös hyvinvointialueen ja pelastuslaitoksen
vuutta, Torkkel sanoo. johdossa katsoa peiliin, Jaakkola toteaa. 6
20