Page 12 - PelastusalanAmmattilainen_3-24
P. 12
LYHYET
TULIPA
SANOTTUA
Osaaminen tulee tehdä näkyväksi
HELSINGIN PELASTUSLAITOKSEN Pelastustoimessa on tehtävätyyppe- Miksi pelastuslaitokset
palomestari Janne Taskisen mukaan jä, joita harjoitellaan paljon, vaikka tehtä- tarvitsevat
palomiesten tehtävänkuvat ja osaa- viä itsessään on kovin harvoin. Sitten on osaamisportfoliota?
misvaatimukset ovat laajentuneet. tehtävätyyppejä, joilla jokaisen palomie-
hen tulee osata toimia ja joita tulee vas- 1 Henkilö itse tietää, mitä häneltä työssä odo-
– Helsingissä yksittäisellä, savu- taankin melko usein, mutta saatetaan tetaan. Osaamisportfolio toimii myös cv:nä
sukelluskelpoisella palomiehellä tulee harjoitella vain kerran vuodessa. Taski- uutta työtä hakiessa.
olla tietty perusosaaminen, minkä sen mukaan malli on riskiperusteinen.
lisäksi tulee hallita ensihoito, jota teh- 2 Esihenkilö saa tukea kehityskeskuste-
dään iso osa työajasta. Sen päälle voi – Kyse on työturvallisuudesta. Esi- luun. Osaaminen ja kehitystarpeet tulevat
tulla myös yksi tai kaksi erikoisosaamis- merkiksi vesisukellus on korkean riskin näkyviksi, eikä osaamista tarvitse arvioida
aluetta, kuten CBRNE tai vesisukellus. tehtävä, kun taas savusukelluksessa mututuntumalla.
riskit ovat paremmin hallinnassa.
Palomiehen voi olla vaikea hahmot- 3 Työtehtävien määrän ja koulutusten mitoit-
taa kokonaiskuvaa omasta työstään ja Harjoituskertojen ja toteutunei- taminen helpottuu, kun voidaan tarkastella,
niistä suoritteista, joita häneltä vaa- den tehtävien määrät eivät jakaudu että tehtävät ja koulutukset ovat tasapai-
ditaan osaamisen ylläpitämiseksi ja tasaisesti henkilöstölle – etenkään eri nossa.
päivittämiseksi. Samaan aikaan pelas- pelastuslaitosten välillä. Taskinen pitää
tuslaitokselta jää uupumaan tieto siitä, osaamisportfoliota mahdollisuutena 4 Organisaatio voi arvioida kattavasti suori-
millä tasolla henkilöstön osaaminen on osoittaa kertynyttä kokemusta. tuskykyään. Sen kautta mahdollistuu työn
ja sitä kautta myös koko organisaation ja organisaation kehittäminen strategian
suorituskyky. VUONNA 2021 valmistuneessa suori- mukaisesti.
tuskykyhankkeessa on lueteltu lähes
Taskinen on päällystötutkinnon loputtomalta tuntuva määrä asioita, 5 Strategia voidaan sanoittaa ja jalkauttaa
opinnäytetyössään tutkinut suoritus- joita palomiehen tulee hallita tehtävä- suorittavalle tasolle ymmärrettävässä muo-
kykyä sekä osaamisen tasoja ja luonut tyypeittäin. Esimerkiksi kerrostalon dossa. Strategia on organisaation elinehto,
osaamisportfolion, joka hyödyttää huonepalossa niitä on eritelty yli 30. mutta se jää usein suorittavalle portaalle
niin yksittäistä viranhaltijaa kuin koko sanahelinäksi.
organisaatiota. – Koulutuksia tulee priorisoida.
Realistista on jakaa koulutukset kah-
– Sen avulla henkilö itse tietää, mitä delle tai jopa kolmelle vuodelle. Ensim-
häneltä odotetaan vuoden aikana, ja mäisenä vuonna voi huonepalon osalta
kaikki kerrytetty osaaminen on koottu priorisoida esimerkiksi murtautumi-
yhteen paikkaan. Pelastuslaitos taas sen, sammutustekniikan, savunhallin-
saa kootusti tietoa suorituskyvystään nan ja raivaamisen.
sekä henkilöstönsä osaamisesta.
TASKISEN SUUNNITTELEMA osaa-
misportfolio on saanut vaikutteita esi-
merkiksi puolustusvoimien käyttämästä
kantakortista, jossa on kootut tiedot pal-
veluksesta alkaen kutsuntoihin osallis-
tumisesta. Työntekijän korttia täytetään
palveluksesta poistumiseen saakka.
Osaamisportfolio koostuisi järjes-
telmään rakennettavista korteista,
joissa ensimmäisessä näkyisi henkilö-
tiedot, pelastajatutkinnon suorittamis-
vuosi ja oppilaitos sekä erikoisosaami-
set. Lisäksi kortille kirjattaisiin myös
aiemmin hankittu osaaminen, eli esi-
merkiksi muun alan koulutus.
– Olemassa olevaa asiantuntijuutta ei
tunnisteta, vaikka samalla sitä voitaisiin
hyödyntää, kun koko ajan kehitetään pal-
jon uutta ja vaaditaan erilaista asiantun-
temusta. Siksi myös aiempi osaaminen
tulisi tehdä näkyväksi, ja sitä tulisi arvos-
taa, Taskinen huomauttaa.
12