Page 14 - RHS-TEATTERITALO-sa--hko--inen-versio
P. 14

Raatihuoneen tori alkoi käydä ahtaaksi jo 1900-luvun alkupuolella. pysyvästi torikauppa
                                                          siirtyi uudelle Kauppatorille vuonna 1914.

                                                          Uuden kaupungintalon rakentamisen aikaan Kauppakadun alkupäässä kadun toisella
                                                          puolella sijaitsi nahkuri Örnin 1800-luvun puolivälissä rakennuttama Kauppakatu
                                                          16, jonka tuolloin omisti kauppias Edvard Kääriä. 1910-luvun alkupuolella rakennus
                                                          muutettiin jugendtyylisiksi liiketiloiksi kulmatorneineen. Monien muutosten jälkeen
                                                          tontilla sijaitsee nykyään 1980-luvun alussa valmistunut Kauppakadulta Pohjolankadulle
                                                          ulottuva liikerakennus.

                                                          Uuden kaupungintalon kanssa samalla tontilla, kaakkoiskulmassa, sijaitsi rakennuksen
                                                          valmistumisen aikoihin vesimyymälä.

                                                          Samoihin aikoihin Kauppatorin kaakkoislaidalle valmistui toinen nikkarityylinen
                                                          rakennus, Uleå Oy:n piiripäällikön Janne Kemppaisen rakennuttama asuin- ja
                                                          liikerakennus Kauppakatu 3. Vuonna 1913 samaan kortteliin kaupungintalon kanssa,
                                                          Lönnrotin- ja Pohjolankadun kulmaan, valmistui yleinen sauna, joka toimi 1950-luvulle
                                                          asti.

                                                          Torin luoteislaidalla sijaitsi Elias Lönnrotin 1850-luvulla rakennuttama kaksikerroksinen
                                                          Lönnrotin talo, joka oli valmistumisensa aikaan kaupungin suurin ja komein
                                                          yksityiskäytössä ollut puutalo.

                                                          Kajaanin vuonna 1831 valmistunut Raatihuone lienee toiminut osittain hallinnon käytössä
                                                          vielä uuden Kaupungintalon valmistumisen jälkeenkin. Rakennuslupapiirustuksissa
                                                          Kaupunginteatterin rakennuksen käyttötarkoitukseksi on mainittu ”yleinen
                                                          kokoustalo”, mutta kuitenkin jo heti valmistumisvuonna rakennukseen viitataan
                                                          lehdissä kaupungintalona. Yleensä maininnat ovat ilmoituksia kursseista, iltamista
                                                          ja juhlatilaisuuksista. Kokoontumistiloiksi lehdissä mainitaan joko Kaupungintalon
                                                          juhlasali tai pieni sali, joka lienee piirustuksissa mainittu ruokasali pääsisäänkäynnin
                                                          vasemmalla puolella.

14 Teatteritalo | rakennushistoriallinen selvitys 8/2020 | LAAJA arkkitehdit
   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19