Page 4 - Espoon-Kuvis-Pensselihirmut-2020
P. 4
epävarmuus
tekee meistä
inhimillisiä,
kaaos saa
luovuuden
Sua seuraa aurinko, kun sä tuut kukkimaan
Se nousee ylös eikä laskekaan
Sua seuraa aurinko, kun sä tuut
Niin se hymyilee sun kaa kilpaa
Ei voi olla sattumaa
Just kun sä saavut maa sulaa
Tuot valon tullessas ja jatkuu koko kesän nautinto
Sua seuraa aurinko
Sua seuraa aurinko
– Elastinen
Koronaepidemia on kuvataiteen ja muotoilun koti- käsittelyyn. Kuvisharrastus tuo ja yllätyksellistä. Uudet ideat ovat
vienyt myös Espoon tehtäviä. Olemme kaikki yhdessä muuttuneeseen arkeen irtioton, muutoksen airuita, joiden johdat-
kuviksen odottamatto- halunneet auttaa ja palvella oppi- jonka aikana voi haaveilla aurin- tamina kuljemme kohti parempaa
maan tilanteeseen. laitamme poikkeusoloissakin. koisesta tulevaisuudesta ja uppou- tulevaisuutta.
Olisimmeko voineet kuvitella tua konkreettiseen tekemiseen,
pari kuukautta sitten istuvamme Opettajamme ovat joutuneet kuten piirtämiseen, maalaamiseen, Meidän pitäisi uskaltaa unel-
koko perheen kanssa päivällä miettimään kaiken opetuksen rakenteluun, valokuvaamiseen moida mahdottomasta. Unel-
kotona tekemässä töitä – ja että uusiksi koteihin jaettavia taide- tai ympäristön tutkimiseen. mointia pidetään usein lapsel-
ohjasimme samalla alakoululaisten tarvikkeita myöten. Tässä luo- Opettajan näkeminen taiteen ja lisena, vaikka se on oikeastaan
etäopiskelua, paimentaisimme vuus ja ongelmanratkaisutaidot muotoilun äärellä on siksi monelle välttämätöntä. Miten muuten
päiväkoti-ikäisiä lapsia, yrittäisim- ovat kuitenkin astuneet peliin, ja kuvislaiselle viikon kohokohta. osaisimme rakentaa tulevaisuu-
me saada teinit noudattamaan opettajien tekemisen ilo ja palo desta toiveidemme kaltaista?
edes jonkinlaista päivärytmiä ja ovat tuottaneet mitä huikeimpia Koronavirus on pakottanut Mahdottomaltakin vaikuttava
huolehtisimme siitä, että vanhuk- ideoita. Erilaiset etäyhteystyöka- meidät pysähtymään, menemään tulevaisuus on aina hieman mah-
set pysyvät karanteenin turvassa? lut testattiin ja otettiin haltuun itseemme ja miettimään asioita dollisempi, kun opimme unelmoi-
Moni meistä on myös joutunut ripeästi, ja opettajat osoittivat ole- yhdessä. Se on vahvistanut ja maan siitä.
opettelemaan etäyhteystyökalujen vansa muuntautumiskykyisiä sekä lähentänyt työyhteisöjä ja muis-
käyttöä ja osallistumaan kotona joustavia. Mikä hienointa, kuvista tuttanut, että olemme kaikki Minun haaveissani maailma
ruoanlaiton ohella työpaikan ja muotoilua voi nyt todistetusti tavallisia, haavoittuvaisia ihmisiä. on monimuotoinen paikka. Siellä
videoneuvotteluihin, jotta arki opettaa myös etänä erinomaisella Olemme joutuneet paljastamaan jokaisella lapsella on tilaa löytää
pyörisi molemmilla rintamilla. menestyksellä. Espoon kuvis on oman epävarmuutemme, häm- omat mahdollisuutensa ja tulla
Kukapa olisi uskonut, mil- näyttänyt kyntensä – me selviäm- mennyksemme ja sen, ettemme kohdatuiksi omana itsenään, eikä
laiseen digiloikkaan me Espoon me jatkossa mistä tahansa. tiedä tulevaa. Olemme joutuneet kenenkään tarvitse jäädä yksin.
kuviksessa pystymmekään. Yhden olemaan inhimillisiä
päivän varoitusajalla lähes kaik- Poikkeusoloissa oppilaidem- Maalaile hetki tulevaisuutta.
ki Suomen suurimman lasten ja me perheet ovat olleet kiitollisia Tämän keskeneräisyyden Mistä sinä unelmoit?
nuorten kuvataidekoulun opetus siitä, että kuvataiteen ja muotoi- näyttämisessä on jotain syvästi Kiitän kaikkia yhteen hiileen
muutettiin etämuotoiseksi. Maa- lun harrastamista on voitu jatkaa koskettavaa. Se on myös pal- puhaltamisesta tässä vaikeassa ja
liskuun lopusta lähtien aloimme etänäkin. Vanhemmat ovat olleet jastanut aikaisemman arkemme ennakoimattomassa tilanteessa.
järjestää perusopetusryhmien ja myös hienosti mukana auttamassa, absurdiuden ja onttouden. Mikä
kuviskerhojen oppilaille etäyh- että etäyhteydet on saatu kotona on elämässä oikeasti tärkeää ja Kaunista ja valoisaa kesää. Pide-
teyden kautta lukujärjestyksen toimimaan ja ovat itsekin olleet merkityksellistä? tään huolta toisistamme!
mukaista opetusta, jonka tueksi mukana työskentelemässä lastensa
oppilaille jaettiin taidetarvikkei- kanssa. Kuviksesta on tullut näissä Kriisi ja kaaos aiheuttavat aina Maritta Poijärvi
ta sisältäviä materiaalipaketteja. olosuhteissa koko perheen yhtei- stressiä ja pelkoa, mutta luovassa rehtori
Opettajamme alkoivat myös koos- nen harrastus prosessissa kaaos voi sysätä meidät
taa koulun nettisivuille viikoittain loputtomien mahdollisuuksien
Lapset ja nuoret ovat kaivan- maailmaan. Jos pystymme sietä-
neet toivoa koronakriisin keskelle mään epävarmuutta ja epäjärjes-
sekä tukea tunteiden ja pelkojen tystä, siitä voi syntyä jotain uutta
4