Page 9 - Espoon-Kuvis-Pensselihirmut-2020
P. 9

taide edellä ANNI ROPPONEN

           Suurin osa projekteista,   kuviskoulusta, on varmasti oppi-        tosin ihan osaa sanoa onko se enää    ja halusin antaa itselleni kaikki ne
           joita aloitan, jää kesken  misen monipuolisuus ja hyvä pohja       sitä, sillä siitä löytyy niin paljon  ilot ja pettymykset. Opin ainakin
           tai epäonnistuu. En        jollekin, mitä tulevaisuudessa saatan   yksityiskohtia. Ainakin yksi iso      sen, ettei niitä pettymyksiä tunnu
levottomuudeltani jaksa aina tehdä    päätyä tekemään. Minulle on vielä       tekijä on mustavalkoinen väri-        tulevan melkein yhtään, kun antaa
loppuun töitä, joita kohtaan olen     epäselvää, mitä se tulee olemaan,       maailma, joka tuo sarjakuvamaista     asioiden lipua omalla painollaan –
ollut kunnianhimoinen – jos-          mutta tämänhetkinen tarkoitus           tyyliä mukaan.                        tai sitten oppii tavalla tai toisella
kus vain teen liian pitkälle ja työ   olisi mennä taide edellä. Paljon on                                           myös olemaan kiitollinen niistä
menee mielestäni pilalle. Kuviksen    mahdollisuuksia, ja kaikkea voi vie-        Aluksi oli myös epävarmaa,        pettymyksistä. Myös ne vievät
lopputyö tuntuu sellaiselta työltä,   lä kokeilla ja oppia – onneksi.         teenkö työhön yhden vai use-          eteenpäin.
millä ei ole mahdollisuutta näihin                                            amman pohjan – tällä hetkellä
vaihtoehtoihin. Aloittaessani sitä        Minulla on lukiota edessä vielä     niitä näyttää tulevan kaksi. Mietin
minulla oli päässäni vain idea, eikä  kaksi vuotta, ja jatko-opintojen ol-    myös, jatkanko toiselle pohjalle
oikeastaan kunnollista suunni-        lessa epäselviä pyrin harrastamaan      samalla kaavalla, mutta lopulta
telmaa. Samalla tavalla hoituvat      mahdollisimman paljon. Varmasti         päädyin käyttämään samaa tekniik-
luultavasti monet muutkin työni.      sitä kautta opin enemmän itses-         kaa hieman soveltaen.
    Taide on tärkeä voimavara         täni ja siitä, mitä minusta voisi
elämässäni. Omassa arjessani pidän    ehkä tulla. Tuntuu, että nykyään            Minulle idean saaminen
tärkeänä sitä, että saan kaiken uu-   kaivataan kovinkin konkreettisia        lopputyöhön ei ollut kovinkaan
vuttavan työn keskellä myös pitää     haaveita jo nuorena, vaikka on          vaikea. Se oli muhinut päässäni jo
hetkiä musiikin tai kuvataiteen       koko elämä aikaa kokeilla uusia ja      ainakin edellisestä kesästä saakka,
parissa. Molemmat ovat kuitenkin      erilaisia juttuja. Yritän edetä rau-    omista piirroksista inspiroituneena.
olleet iso osa lapsuuttani, ja ovat   hassa ja tehdä niitä juttuja, jotka     Toteutustapa oli kuitenkin hämä-
sitä edelleen.                        ovat minulle tärkeitä.                  rän peitossa.
    Kuviskoulussa aloitin kuusi-
vuotiaana. En niistä alkuvuosista         Monesta asiasta otan paljon             Portfolion halusin alusta asti
kauheasti muista, mutta ainakin       paineita. Kuitenkin piirtäminen,        tehdä käsin. Suunnitelmissani on
työpajaopinnot ovat jääneet hyvin     maalaaminen, muotoilu ja muu            teettää valitut kuvat ja kirjoittaa
vahvasti mieleen. Varmaan yksi        käsillä tekeminen on niin omaa,         tekstit vanhalla kirjoituskoneella.
lemppareistani oli videotyöpaja,      että niistä ei synny paineita. Käsillä  Portfolio on kuitenkin yksi osa
jossa saimme itse näytellä ja keksiä  tekeminen on myös juuri sitä, mikä      työtä, ja haluan tehdä senkin omal-
alusta saakka lyhytelokuvia. Se       lievittää painetta niistä muista asi-   la tavallani.
oli kiva asia itselleni, koska sain   oista. Taiteen tekeminen on samalla
esiintyä ja ilmaista itseäni kivan    turvapaikka ja pakokeino, joka              Nyt lopputyöni valmistuessa
harrastuksen parissa. Ja niistä on    muuttuu ja kehittyy ja antaa paljon.    voin rehellisesti sanoa, etten ole
levykin vielä tallella!                                                       täysin tyytyväinen lopputulokseen.
    Se, mitä minulle jää käteen           Lopputyöni ideana oli kuvata        Se ei kuitenkaan jostain syystä
                                      erilaisia tunteita ihmiskasvojen        haittaa minua. Olen monesti hy-
                                      kautta. Mielessäni näin työn mini-      vinkin kunnianhimoinen vaikka-
                                      malistisena ja yksinkertaisena, en      pa säveltäessäni, mutta jotenkin
                                                                              tämän työn kanssa otin rennosti

                                                                                                                    9
   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14