Page 10 - Espoon-Kuvis-Pensselihirmut-2020
P. 10
kuvispolkuni OTTO SARRAS
Olen Otto Sarras, elementtejä ja millaisia ne ovat. muiden elementtien työstämisen. valmis, mutta minun piti vielä
16-vuotias lukiolainen. Kun olen saanut työstettyä te- Työstäessäni teoksen ele- tehdä tarkistuksia, jotta työssäni ei
Olen harrastanut kuva- olisi huolimattomuusvirheitä.
taidetta pienestä pitäen. Aloin okseni melkein valmiiksi, tarkistan menttejä pyrin tekemään niistä
käydä Espoon kuvataidekoulussa sen virheiden varalta ja teen joistain mahdollisimman yksityiskohtaisia, Jäljelle jäi vain muutama vaihe,
ensimmäisen luokan aikana, eli työn elementeistä yksityiskohtai- jotta minun ei tarvitsisi tehdä niitä jotta lopputyöni olisi kokonaan
aloituksesta on jo 10 vuotta. Oman sempia, jotta juuri ne erottuisivat ja uudestaan. Joitakin elementtejä valmis. Nämä vaiheet olivat
kuvispolkuni alusta muistan vain loisivat syvyyttä työhön. kuitenkin uusin, koska ne eivät portfolion työstäminen ja työn
vähän. Seitsemännelle luokalle sopineet työhön tai ne eivät olleet esittämisen suunnittelu. Näistä jäi
mennessäni kuvataidekoulussa LOPPUTYÖ tarpeeksi yksityiskohtaisia. Tässä kuitenkin jäljelle vain portfolion
tulivat työpajat perusryhmien ti- Mietin jo viime vuoden keväällä, vaiheessa minun oma luova tapani työstäminen tämänhetkisen tilan-
lalle. Aloitin työpajoissa käymisen teenkö tänä vuonna lopputyön. työskennellä ilmeni sopimatto- teen takia.
valokuvaustyöpajassa, jossa kävin Kesällä se ei painanut yhtään miel- maksi pitkiin töihin, koska muuten
kaksi vuotta. Valokuvaustyöpajan tä, koska olin unohtanut kokonaan niistä voi tulla hieman sekalaisia, TULEVAISUUS
jälkeen aloin käydä digitaalisen lopputyön olemassaolon, mutta minkä takia minun piti suunnitella Tulevaisuuteni ja se, miten tulen
taiteen työpajassa, jossa ehdin käy- kun kuvataidekoulu syksyllä alkoi, hieman enemmän, mitä element- käyttämään kuvataidetta jatkossa,
dä yhden vuoden ennen kuin aloin nousi lopputyö heti esille ja päätin tejä lisäsin työhön. on vielä hieman hämärän peitossa,
tehdä lopputyötä. aloittaa sen tekemisen. mutta lukion jälkeen luultavasti
Taustaa kuitenkin jouduin haen yliopistoon opiskelemaan
LUOVA PROSESSINI Lopputyön alustavien suun- hieman uusimaan, jotta se sopisi arkkitehtuuria sekä muotoilua.
En tiedä millaisia luovia prosesseja nitelmien deadline lähestyi kovaa elementteihin ja jotta se olisi siis- Olen kiinnostunut muotoilusta ja
muilla on, mutta omani alkaa aina vauhtia, ja työn aiheen valitsemisen timmän näköinen. Halusin myös, arkkitehtuurista, koska niillä voi
sillä, että laitan kuulokkeet korvii- hankaluuden takia päädyin aihee- että siinä olisi hieman enemmän luoda asioita, jotka vaikuttavat
ni ja Spotify-soittolistan pyöri- seen ilot ja surut, koska nämä ovat yksityiskohtia. monen ihmisen elämään.
mään. Kun kuulokkeistani kuuluu jokaiselle hieman erilaisia. Tuntei-
musiikkia ja saan siitä oikeat vibat, den erilaisuuden takia päätin työs- Lopputalvesta työni alkoi olla
alan työskennellä. Oikeat vibat säni kuvata ne asiat, jotka piristävät
tunnistan itselläni siitä, kun tekee juuri minun päiviäni ja ne, jotka
mieli hyräillä kappaleen melodi- lannistavat minua hyvällä tavalla.
aa tai lyriikkaa. Kuunnellessani
musiikkia saatan ottaa kappaleista Tunteiden kokemisen erilai-
vaikutteita ja lisätä niitä töihini. suuden lisäksi halusin työlläni
Itse töiden suunnittelua teen sen saada myös katsojan miettimään ja
verran, että minulla on suurpiirtei- tuntemaan erilaisia asioita.
nen idea siitä, mitä haluan tehdä.
Itse työn työstämisen alkuvai-
Prosessini toinen vaihe on se, heissa oli hieman hankalaa, koska
kun alan työstää teosta. Työstäes- minun piti päättää teoksen tausta.
säni mietin, minne haluan joitain Tausta on mielestäni työn tärkein
asia, sillä se sitoo työn yhdeksi ko-
konaisuudeksi. Vasta ratkaistuani
taustan pystyin aloittamaan työn
10