Page 21 - Espoon-Kuvis-Pensselihirmut-2022
P. 21

Suuruudenhullu unelma
   kuvataidekoulusta

KIRJOITTAJA: SAGA HEINO                    Kun maassa oli jo vuosikymmeniä            Elisse Heinimaa                                                                KUVA: LEENA YLÄ-LYLY
                                           toiminut hieno musiikkioppilaitosten
n Keskellä kuviksen keväisiä               verkosto, ajattelimme, että miksi          Saimme merkittäviä vaikutteita myös     Viimeisin isompi projekti toteutettiin
            näyttelyvalmisteluhulinoita    ihmeessä meillä ei voisi olla myös         omaan kehitystyöhömme, erityisesti      2017–18, kun teimme aikamatkan
            istahdimme Elisse Heini-       kuvataideopetuksesta vastaavia             ymmärsimme alle kouluikäisten           Ernst Mether-Borgströmin taiteeseen
maan kanssa juttelemaan menneistä          oppilaitoksia. Taloudellinen nousu-        lasten taidekasvatuksen filosofiaa 	    yhteistyössä EMMA-museon kanssa.
ja tulevista. Espoon kuvataide-            kausi vaikutti myös myönteisesti           ja käytäntöä.                           Projektista valmistui kirja ”Leikkivät
koulussa 19 vuotta päätoimisesti           perustamispäätöksiin.                                                              kuvat”. Kohokohtia on ollut paljon
opettanut Elisse siirtyy eläkkeelle                                                   Mitkä hetket kuvataideopettajana        – olen tietysti kiitollinen kaikille
kesäkuussa 2022.                           Kuvataidekoulussa on edelleen              ovat erityisesti jääneet mieleesi?      mukana olleille, sillä työmme on
                                           pieni ryhmäkoko, paljon aikaa                                                      ennen kaikkea ryhmätyötä!
Elisse on 43-vuotisen uransa               taiteen tekemiseen, pätevät                Kohokohta on aina, kun oppilas on       Mikä on ollut parasta lasten kanssa
aikana ehtinyt toimia muun muassa          opettajat, laadukkaat materiaalit ja       oivaltanut jotain ja kun vuoropuhe-     työskennellessä?
kuvataideopettajana, rehtorina,            toimivat opetustilat. Millä tavoin         lumme on tuottanut uusia ideoita.       Työni on ollut hyvin suuressa määrin
toiminnanjohtajana, luennoitsijana,        Suomen kuvataidekouluja voisi              Eräs onnistunut pedagoginen projekti    myös elämäni sisältö. Luonnehtisin
opettajien täydennyskouluttajana,          vielä kehittää?                            toteutui 2000–01, jolloin työskentelin  kuvataideopettajan työtä pedago-
kuvataidekoulun johtokunnan jäse-                                                     oppilaitteni ja kollegojeni kanssa      gisen taiteilijan ja löytöretkeilijän
nenä ja oppikirjojen kirjoittajana.        Mikään saavutus ei ole pysyvä. Emme        kansainvälisessä ”Revived objects”      toiminnaksi.
                                           voi laittaa käsiä ristiin ja todeta, että  -projektissa. Sen tavoitteena oli       Opettaja saa olla oppilaiden ja
Elisse on pitkäjänteisesti kehittänyt      valmista tuli! Kuvataidekoulujen           opettaa kestävän kehityksen peri-       kollegoiden kanssa kuin yhteisellä
kuvataideopetusta myös valtakun-           asemasta ja toiminnan ehdoista –           aatteisiin nojautuvia elämänarvoja      seikkailuretkellä, jossa tapahtuu
nallisella tasolla Suomen lasten ja        muun muassa omien opetustilojen            taiteen keinoin.                        yllätyksiä ja päämääräkin voi vaihtua
nuorten kuvataidekoulujen liiton           välttämättömyydestä – täytyy                                                       kesken matkaa. Parasta on siis
puheenjohtajana vuosina 1984–89 ja         huolehtia kaiken aikaa, jotta voimme       Myös italialaisen ”Lapsen sata          vuorovaikutus, jossa ajatukset ja ideat
ollut mukana monissa kansainvälisissä      tulevaisuudessakin puhua esimer-           kieltä” -näyttelyn järjestäminen 1990   kehittyvät.
hankkeissa. Kuvataidekoulujen liitto       killisestä kuvataidekasvatuksesta.         Voipaalan lastenkulttuurikeskuksessa
antoi Elisselle vuonna 2004 Vuoden         Sitä paitsi pedagogiikan pitäisi 	         oli suuri voimainponnistus koko
kuvataideopettaja -palkinnon ja            olla prosessi, joka muuttuu ja 	           työryhmältämme. Se säilyy aina
vuonna 2021 hän sai Opetusalan             kehittyy ajassa.                           muistoissani upeana yhteistyön ja
Ammattijärjestön hopeisen mitalin                                                     avuliaisuuden monumenttina.
erityisen ansiokkaasta kulttuurin          Olen puhunut kuvataidekoulu­
hyväksi tehdystä työstään.                 hengestä, jolla tarkoitan uudistuvaa,
                                           kokeilevaa ja innostunutta opetusta.
Valmistuit kuvataideopettajaksi            Kun haluamme ylläpitää oppi-
vuonna 1978. Mikä sai sinut opis-          laissamme uteliasta ja innokasta
kelemaan kuvataideopettajaksi?             asennetta maailmaa ja taidetta
                                           kohtaan, niin sitä samaa asennetta
Olin onnekas, sillä koulussa               pitää edellyttää myös pedagogeilta 	
sain kuvaamataidon opetusta                ja kaikilta taideopetukseen 		
ammattitaitoisilta, innostuneilta ja       vaikuttavilta tahoilta.
monipuolisesti sivistyneiltä opetta-
jilta. He olivat esikuviani, joten päätin  Omaa aikaamme sävyttää nyt huoli
ammatinvalinnastani jo koululaisena.       luonnosta ja ilmastonmuutoksesta.
                                           Kuinka taideopetus reagoi siihen –
Olit mukana perustamassa                   siinäpä on pohdittavaa!
muun muassa Valkeakosken
kuvataidekoulua vuonna 1980.               Olet tuonut italialaista Reggio
Kuvataideopettajien Stylus-                Emilia -pedagogiikkaa maahamme.
lehden artikkelin mukaan olitte            Millä tavoin lapsen sata kieltä
”suuruudenhulluja ihmisiä, joilla          -pedagogiikka on vaikuttanut
oli mahdottomia unelmia” – mutta           taidekasvatukseemme?
haaveenne toteutui kokonaan!
Miksi kuvataidekouluja alettiin            Muutos on tapahtunut erityisesti
perustaa samanaikaisesti eri               varhaiskasvatuksen piirissä, sillä
puolilla Suomea?                           päiväkotien taidekasvatus on saanut
                                           paljon inspiraatiota reggiolaisesta
Peruskoulu-uudistuksessa kuvaa-            kunnallisten päiväkotien vuosikym-
mataito-oppiaineen asema heikkeni          meniä jatkuneesta kehitystyöstä.
merkittävästi. Tuntimäärä väheni ja
aineenopettaja sai opetettavakseen         Kuvataidekoulujen perustamisvai-
vasta silloisen yläasteen oppilaat eli     heessa 1980-luvulla me pioneerit
13-vuotiaista eteenpäin. Samalla           tutustuimme Reggio Emiliassa päivä-
koulujen kerhoja lakkautettiin.            kotien toimintaan ja oivalsimme, että
                                           meillä oli paljon yhteisiä ajatuksia.

                                                                                                                              21
   16   17   18   19   20   21   22   23   24   25   26