Page 144 - MPKS_1953-2023
P. 144
MAANPUOLUSTUS ON TUKEMISEN ARVOISTA
Ylipäänsä säätiön toimihenkilöt ovat kokeneet Puolustusvoimien ja
säätiön välisen yhteistyön 2000-luvulla toimivaksi. Konkreettisesti linkin
Puolustusvoimien ja säätiön välisen yhteistoiminnan toteuttamiseen on
tuonut Pääesikunnan päällikkö, joka toimii säätiön hallituksen jäsenenä.
Yhteistoiminnan tiiveydestä huolimatta on kuitenkin selvää, että säätiö on
toteuttanut ennen kaikkea omia sääntöjensä mukaisia tarkoitusperiä. Eräs
hallituksen jäsen kiteyttikin yhteistyön osuvasti: ”Säätiön ei pidä ryhtyä
paikkaamaan Puolustusvoimien rahoituskehystä”. 418
Keskustelua valtionhallintoon kohdistuvasta avustustoiminnasta oli käy-
ty aiemminkin sillä jo vuonna 1991 säätiön hallituksessa todettiin ensi ker-
taa ääneen, että valtionhallinnon tukemisesta pitäisi päästä vähitellen ko-
konaan eroon. Rajanveto säätiön myöntämän tuen kohdentamisesta ei ole
kuitenkaan ollut millään tavoin mustavalkoinen, onhan Puolustusvoimien
koulutuksen ja liikuntatoiminnan tukeminen kirjattu säätiön sääntöihin.
Säätiö on pyrkinyt 1990-luvulta alkaen lisäämään tunnettuuttaan. Ta-
voitteena on ollut laadukkaiden apurahahakijoiden löytäminen. Konkreet-
tisin tunnettuutta ja sen myötä apurahahakemuksia lisännyt toimenpide
oli säätiön kotisivujen avaaminen vuonna 2013. Säätiön kotisivujen kautta
apurahahakemuksen voi tehdä kuka tahansa, joskaan minkäänlaista var-
muutta apurahan myöntämisestä tai automaattista tiedotusvelvollisuutta
säätiöllä ei ole olemassa.
Säätiön toiminnassa vuodesta 2007 alkaen tiiviisti mukana ollut kont-
ra-amiraali (evp.) Antero Karumaa on tiivistänyt säätiön nykytilan osu-
vasti: ”Eurooppalaisen kriisin [Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022]
vuoksi maanpuolustuksen tukeen on suunnattu ennätyksellisen korkeat tu-
kisummat. Rahamäärältään suurimmat ja vaikutuksiltaan merkittävimmät
päätökset on tehty aikaa ja tilannetta seuraten”.419
Karumaan esittämä tiivistys säätiön viime vuosien toiminnasta on mo-
nistettavissa myös säätiön aiempien vuosikymmenten toimintaan. Maan-
puolustuksen kannatussäätiö on koko 70-vuotisen historiansa toiminut
itsenäisesti sääntöjensä mukaista toimintaa toteuttaen. Toivon mukaan
säätiö säilyttää nämä arvot jatkossakin. Suomen maanpuolustus on tuke-
misen arvoista myös tulevaisuudessa.
142