Page 140 - MPKS_1953-2023
P. 140
MAANPUOLUSTUS ON TUKEMISEN ARVOISTA
kana eri osakeyhtiöissä. Tällaisia ”ylimääräisiä rönsyjä” ei 2000-luvulla ole
säätiön toiminnassa enää ollut.
Maanpuolustuksen kannatussäätiön omaisuuden kehitys oli hyvin vaa-
timatonta 1980-luvulle asti. Sen sijaan 1990-luvulta 2020-luvulle säätiön
omaisuus on kehittynyt erittäin suotuisasti. Omaisuuden vaihteluista saa
oivan kuvan tarkastelemalla asiaa vuoden 2022 rahanarvoon verrattuna.
Säätiön alkupääoma vuonna 1953 oli tällä tavoin laskettuna noin 2,6 mil-
joonaa euroa. Vuoteen 1960 omaisuuden määrä laski noin 2 miljoonaan
euroon ja vuonna 1970 omaisuuden arvo oli enää 1,5 miljoonaa euroa.
Lähes koko 1980-luvun säätiön omaisuuden arvo oli vain noin 700 000
euroa, kunnes se vuonna 1990 pomppasi noin 3 miljoonaan euroon. Vuon-
na 2000 omaisuuden arvo oli kasvanut jo noin 26 miljoonaan euroon ja
vuonna 2010 noin 38 miljoonaan euroon. Vuoden 2022 lopussa säätiön
omaisuus oli noin 96,7 miljoonaa euroa.
Säätiön omaisuudenhoito on jäntevöitynyt vuosikymmenten aikana.
Kun 1950-luvulla säätiön asiamies esitteli omaisuudenhoitoon liittyvät
asiat hallitukselle, on 1990-luvun loppuvuosista alkaen säätiön hallituksen
sisälle muodostettu erillinen sijoitusryhmä, ja vuodesta 2010 alkaen säätiö
on palkannut varainhoitajan toteuttamaan säätiön omaisuuden sijoitustoi-
mintaa hallituksen ja sijoitusryhmän ohjeistuksen mukaisesti. Nämä rat-
kaisut ovat osaltaan mahdollistaneet varallisuuden suotuisan kehityksen.
Tavoitteena on 2000-luvun aikana ollut mahdollisimman hyvän taloudel-
lisen tuloksen saavuttaminen kohtuullisella riskillä. Tavoite on saavutettu.
Vaikeammin mitattavissa on se miten säätiön toimijoita ohjannut vahva
isänmaallinen arvomaailma, on vaikuttanut säätiön omaisuuden kehityk-
seen. Säätiön taloudenpitoon ja hallintoon tahto pitää maanpuolustuksen
hyväksi toimivan säätiön asiat järjestyksessä, on varmastikin vaikuttanut
myönteisesti. Myönnetyt apurahat ovat olleet sääntöjen mukaiseen toimin-
taan liittyneitä. Jos lakkautetun Suojeluskuntajärjestön jälkeensä jättämän
omaisuuden kohtaloihin vuodesta 1944 eteenpäin liittyi monia koukeroi-
siakin piirteitä, on Maanpuolustuksen kannatussäätiön toiminta vuodesta
1953 eteenpäin tapahtunut hyvin selväpiirteisesti.
Organisaatiot toimivat aina sillä tavoin kuin toiminnassa mukana ole-
vat ihmiset sen toimintaa toteuttavat. Maanpuolustuksen kannatussäätiön
toiminnan ensimmäiset vuosikymmenet näyttävät jälkikäteen arvioiden
138