Page 136 - MPKS_1953-2023
P. 136

Vuonna 2011 perustettu Sotatieteiden tutkimussäätiö keskittyy sotatieteiden ja niihin
läheisesti liittyvien tieteiden tutkimuksen ja tutkimukseen perustuvan opetuksen
tukemiseen. Säätiön kotisivuilta löytyy muun muassa ohjeet apurahojen hakemiseen.

   Vuodesta 2017 säätiön hankekoordinaattorina toimineen Kari Takasen
tehtävänä oli olla yhteydessä niihin avustusta hakeviin tahoihin – kuten
Maanpuolustuskoulutus ry:hyn – joilta oli odotettavissa laajoja apuraha-
hakemuksia. Säätiön tavoitteena oli yhä edelleen laajempien hankkeiden
tukeminen ja ylipäänsä tuen tarpeen koordinointi.405

   Säätiön hallitus ryhtyi sanoista tekoihin, sillä toukokuussa 2022 säätiö
jakoi ennätyssumman apurahoja, yhteensä reilu 7 miljoonaa euroa 48 eri
hankkeeseen. Säätiön omaisuuden kasvu mahdollisti apurahasumman
kasvun, mutta osansa oli myös hallituksen tahtotilalla, jonka eräs säätiön
toimihenkilö puki sanoiksi: ”Säätiön hallitus nosti merkittävästi apurahoi-
hin käytettävää euromäärää Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman turval-
lisuuspoliittisen ympäristön muutoksen myötä”.406

  134
   131   132   133   134   135   136   137   138   139   140   141