Page 134 - MPKS_1953-2023
P. 134

MAANPUOLUSTUS ON TUKEMISEN ARVOISTA

Vuonna 2011 perustettu Sotatieteiden tutkimussäätiö keskittyy sotatieteiden ja niihin
läheisesti liittyvien tieteiden tutkimuksen ja tutkimukseen perustuvan opetuksen
tukemiseen. Säätiön kotisivuilta löytyy muun muassa ohjeet apurahojen hakemiseen.

ko-osastoille, siviililajiliitoille, yhdistyksille tai järjestöille jotka olivat tu-
keneet merkittävällä tavalla sotilasliikunnan toteutusta eri muodoissaan.397

   Kuten vuoden 2021 apurahasummasta – 3,5 miljoonaa euroa 77 hank-
keeseen – voi päätellä, on Maanpuolustuksen kannatussäätiön tukemien
hankkeiden keskimääräinen koko kasvanut aiempaan verrattuna. Touko-
kuussa 2019 – parin vuoden yhteistoimintatunnustelujen jälkeen – Maan-
puolustuksen kannatussäätiö sopi Sotatieteiden tutkimussäätiön kanssa
yhteistyöstä, jonka mukaan Sotatieteiden tutkimussäätiö jakaisi mahdol-
lisimman suuren osan sotatieteiden tutkimukseen haetuista yksittäisten
tutkijoiden ja tutkimusryhmien pienemmistä apurahoista. Rahoituksen
Sotatieteiden tutkimussäätiö hakisi vuosittain apurahana Maanpuolus-
tuksen kannatussäätiöltä.398

   Yhteistoiminnalle oli sikäli luonteva perusta, että Sotatieteiden tutki-
mussäätiö oli perustettu vuonna 2011 nimenomaan sotatieteiden ja niihin

  132
   129   130   131   132   133   134   135   136   137   138   139