Page 129 - MPKS_1953-2023
P. 129
Y HÄ VA I K U T TAVA M P IA HA N K K E I TA 2 0 1 0 - LU V U L L A
Kun miljoonaluokan Sotamuseo-hanke viivästyi, avautui säätiölle mah-
dollisuus muiden isojen hankkeiden tukemiseen. Kuin tilauksesta edellä
mainittu Sodan ja rauhan keskus Muisti oli lähettänyt jo vuoden 2017 lo-
pulla säätiölle 1,4 miljoonan euron apuraha-anomuksen perusteilla olleen
tiedekeskuksen näyttelytoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Vuoden
2018 alkupuolella hakemus tarkentui, ja 2. toukokuuta 2018 säätiö myönsi
Muistille 1,4 miljoonan euron laajuisen apurahan.380 On hyvin ilmeis-
tä, että ilman Sotamuseo-hankkeen viivästymistä säätiöllä ei olisi ollut
mahdollisuutta tukea Muistia. Tässä tapauksessa toisen hankkeen epäonni
koitui toisen menestykseksi.
Säätiön myöntämä apuraha oli täysin keskeinen Muistin kokonaisra-
hoituksen varmistumiselle, sillä ison taloudellisen tuen lisäksi se rohkaisi
muita toimijoita liittymään uutta tiedekeskusta rahoittavien toimijoiden
joukkoon. Maanpuolustuksen kannatussäätiön myöntämä apuraha jakau-
tui vuosille 2019–2021, joten se mahdollisti osaltaan Muistin perustamisen
etenemisen.381
Covid19-pandemian myötä Sodan ja rauhan keskus Muistin avautu-
minen viivästyi hieman suunnitellusta, mutta viimein kesäkuussa 2021
tiedekeskuksen näyttelytilat avattiin Mikkelissä kaikkien halukkaiden näh-
täville. Muistin tavoitteena on yhtäältä selittää, välittää ja taltioida sotaan
liittyviä tapahtumia, kokemuksia ja tietoa uusille sukupolville ja uusille
suomalaisille. Toisaalta Muisti pyrkii saamaan ihmiset ajattelemaan ja
ymmärtämään sodan todellisuutta ja kauhistavuutta mutta myös ihmisen
kykyä sopeutua ja selviytyä vaikeuksista. Toiminnan ydintavoitteena on
rauhaa ja Suomen itsenäisyyttä arvostava ihminen.382
Muistin edellä kuvattu missio soveltuu erinomaisen hyvin säätiön tar-
koitusperiin. Säätiön näkökulmasta Muistin kaltainen tietokeskus, jossa
sodan ja rauhan kysymyksiä esitellään tutkittuun tietoon perustuen, on
varsinkin kevättalvella 2022 tapahtuneen Venäjän brutaalin Ukrainaan
hyökkäyksen jälkeen, noussut erinomaisen ajankohtaiseksi toimijaksi. So-
dan ja rauhan problematiikka on konkretisoitunut myös Suomessa, kun
Euroopassa riehuu sota. Vuoden 2022 loppuun mennessä – noin puolen-
toista vuoden aikana – Muistissa oli vieraillut reilut 60 000 kävijää383.
Maanpuolustuksen kannatussäätiö on myöntänyt historiansa aikana
myös elämäntyöpalkintoja henkilöille, jotka ovat toiminnallaan edistäneet
127