Page 130 - MPKS_1953-2023
P. 130
MAANPUOLUSTUS ON TUKEMISEN ARVOISTA
säätiön tarkoitusperiä. Marraskuussa 2018 säätiö myönsi 65-vuotisjuhlis-
saan Säätytalolla 20 000 euron elämäntyöpalkinnon eversti (evp.) Sampo
Ahtolle. Palkitsemisperusteissa Ahton (s. 1938) systemaattinen toiminta
suomalaisen maanpuolustustahdon puolesta 1960-luvulta alkaen nostettiin
ansaitusti valokeilaan.
Aktiiviurallaan Ahto kirjoitti satoja kolumneja, mielipidekirjoituksia
ja artikkeleita niin sotahistoriasta kuin maanpuolustuksesta korostaen
sotaveteraanien ja sotasukupolven merkitystä. Sotahistorian opettajana
Ahto opetti kymmeniä kadettikursseja jättäen kädenjälkensä useaan up-
seerisukupolveen.384
Reserviin jäätyään Ahto jatkoi aktiivista toimintaa niin kirjoitustyön
kuin aktiivisen luennoinnin puitteissa. Ahto on johdatellut satoja ryhmiä
tutustumaan sotahistoriallisiin kohteisiin kotimaassa ja sotien myötä luo-
vutetuilla alueilla. Ahto on ollut myös aktiivipuhuja veteraani- ja maan-
puolustustilaisuuksissa.
OMAISUUS KARTTUU – AIEMPAA ENEMMÄN
APURAHOJA 2010-LUVULLA
Vuoden 2013 lokakuussa uusi, neljävuotisen kautensa vastikään aloittanut
hallitus järjestäytyi. Asiamies Norbäck piti hallitukselle yleiskatsauksen sääti-
ön toiminnasta ja taloudesta. Esityksen jälkeen käydyssä keskustelussa nousi
esiin se, että edellisinä vuosina säätiön sijoitusten tuotto oli ollut selvästi
myönnettyä apurahamäärää suurempi. Lopputulema oli se, että säätiön
ensisijainen pyrkimys ei ollut omaisuuden kartuttaminen, mutta hallitus
jakaisi avustuksia vain hyviin ja järkeviin hankkeisiin.385
Säätiön hallitus tarttui tuumasta toimeen, sillä vuonna 2014 se myönsi
33 apurahaa, joiden yhteisarvo oli 678 150 euroa. Edellisvuonna apurahoja
oli myönnetty 381 100 euroa, joten tukipotin kasvu oli huomattava. Vuoden
2015 aikana vauhti kiihtyi entisestään, sillä kevätkokouksessa myönnettiin
apurahoja noin 250 000 euroa ja syyskokouksessa noin 650 000 euroa.386
Säätiön omaisuus kasvoi vuosikymmenen aikana merkittävästi. Vuoden
2010 lopussa omaisuus oli noin 34,7 miljoonaa euroa, vuoden 2015 lo-
pussa noin 74 miljoonaa euroa ja vuoden 2019 lopussa noin 90 miljoonaa
euroa.387
128