Page 128 - MPKS_1953-2023
P. 128
MAANPUOLUSTUS ON TUKEMISEN ARVOISTA
maan mahdollisesti Puolustusvoimien budjettirahoituksen piiriin kuuluviin,
todennäköisesti hylättäviin apurahahakemuksiin aiempaa jämäkämmin.375
Toiseksi Maanpuolustuskoulutus ry:ltä toivottiin vapaaehtoisen maan-
puolustuksen tukemiseksi kokonaisvaltaisempia esityksiä. Vapaaehtoisen
maanpuolustuskoulutuksen tukeminen nousi selvästi esiin yhtenä tärkeim-
mistä painopistealueista 2010-luvun loppupuoliskolla. Näyttääkin siltä, että
vuosina 2015–2019 säätiön puheenjohtajana toimineen puolustusministeri
Jussi Niinistön johdolla Maanpuolustuskoulutus ry:n ja muiden vapaaehtoi-
sen maanpuolustuksen hyväksi toimineiden toimijoiden tukeminen nousi
keskeiselle sijalle. Säätiön tuki oli hyvin konkreettista, sillä Maanpuolustus-
koulutus ry. hankki tuella koulutukseen tarvittavia rynnäkkökiväärejä, kou-
lutuksessa tarvittavia pakettiautoja ja muuta varustusta. Mitä ilmeisimmin
nyt aika oli kypsä vapaaehtoisen maanpuolustustyön tukemiselle.376
Kolmantena kokonaisuutena esillä oli Sotamuseon tukeminen. Se näh-
tiin tässä vaiheessa säätiön tärkeimpänä tukikohteena ja alustavasti sen
tukemisesta tehtiin alustava periaatepäätös. Useamman miljoonan euron
rahoitus jakautuisi useamman vuoden ajanjaksolle ja sisältäisi museon
perustamisen sekä näyttelyn pystyttämisen. Muiden museohankkeiden,
kuten puolustushaaramuseoiden ja suunnitteilla olleen Sodan ja rauhan
keskus Muistin tuki jätettiin vielä harkintaan.377
Muutama kuukausi myöhemmin, maaliskuussa 2018 säätiön näkemyk-
set olivat Sotamuseon suhteen muuttuneet siten, että Mikkeliin perusteilla
olleen Sodan ja rauhan keskus Muistin tukeminen isolla apurahalla nähtiin
mahdolliseksi. Sotamuseon uudistumisen tukemisen nähtiin kohdentuvan
myöhemmille vuosille.378
Sotamuseon tukikuviota selviteltiin kuitenkin vielä kevään ja kesän
2018 aikana. Syyskuussa säätiön hallitus keskusteli kokouksessaan mah-
dollisuudesta ostaa Pääesikunnan vieressä sijaitseva niin sanottu Kaartin
maneesin kiinteistö ja vuokrata se peruskorjauksen jälkeen Puolustusvoi-
mille Sotamuseon näyttelytiloiksi. Hankkeessa nähtiin riskejä, joten sää-
tiön hallitus halusi lisäselvityksiä ennen päätöksentekoa. Syksyn aikana
säätiö sai riippumattomilta toimijoilta haluamansa selvitykset. Keskustelun
jälkeen säätiö päätti luopua Maneesin ostohankkeesta. Sotamuseo nähtiin
kuitenkin edelleen mahdollisena pienempänä tukikohteena mikäli se tar-
vitsisi tukea esimerkiksi uusien näyttelyiden rakentamiseen.379
126