Page 132 - MPKS_1953-2023
P. 132

MAANPUOLUSTUS ON TUKEMISEN ARVOISTA

Maanpuolustuskoulusyhdistyksestä on viime vuosina tullut säätiön suurin tuensaaja.
Kuvassa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen vapaaehtoisia paraatiharjoituksissa
Santahaminassa 3. kesäkuuta 1917.

   Suurin tuensaaja oli – kuten monena vuonna aiemminkin – Pääesi-
kunnan koulutusosasto. Se sai koulutuksen kehittämiseen ja liikuntakas-
vatuksen edistämiseen vuoden aikana yhteensä 830 000 euroa. Valtion
teknillinen tutkimuslaitos puolestaan sai droonien eli pienoislennokkien
käyttöön liittyvään tutkimukseen 200 000 euron apurahan. Isojen apura-
hojen ohessa myönnettiin pieniä, muutaman tuhannen euron suuruisia
apurahoja muun muassa yksittäisten henkilöiden laatimien tutkimusten
tukemiseen.391

  130
   127   128   129   130   131   132   133   134   135   136   137