Page 133 - MPKS_1953-2023
P. 133

M E R K I T TÄVÄ M A A N P U O LU S T U K S E N T U K I JA 2 0 2 0 - LU V U L L A

   Syksyn 2020 ensimmäiseen hallituksen kokoukseen säätiö oli kutsunut
sekä Maanpuolustuskoulutus ry:n että Sodan ja rauhan keskus Muistin
edustajat kertomaan suullisesti siitä, mitä he olivat säätiön myöntämillä
tuilla saaneet aikaan.392 Molemmat tahot olivat niin sanottuja suuria tuen-
saajia, joten säätiö pyrki tällä tavoin varmistumaan myönnetyn tuen koh-
dentumisesta oikeisiin tarkoituksiin. Jo aiemmin keskusteluissa ollut sää-
tiön myöntämisen tukien laaduntarkkailu kävi nyt konkreettisesti toteen.

   Maanpuolustuskoulutus ry oli hankkinut säätiön aiemmin myöntämäl-
lä lähes 1,4 miljoonan markan tuella muun muassa kuljetusajoneuvoja,
ampumakoulutuksessa tarvittavia aseita, asusteita ja muuta koulutus- sekä
yhdistyksen hallinnon hoitamisessa tarvittavaa materiaalia. Säätiö vaati,
että yhdistys pystyi näyttämään kirjanpidostaan, millä tavoin tukea oli
käytetty.393

   Säätiön tukitoiminnassa on 2000-luvulla ollut nähtävissä jatkuvuutta.
Vuonna 2021 säätiö muun muassa myönsi Kymenlaakson liikunta ry:lle
100 000 euron apurahan Kunnossa kassulle II -hankkeeseen. Vuosikymmen
aiemmin erittäin onnistuneesti toteutettu samanlainen hanke, jossa ylä-
kouluikäisille ja 2. asteen opiskelijoille tarjottiin mahdollisuutta kasvattaa
fyysistä kuntoaan ennen asevelvollisuuden suorittamista, toimi erinomai-
sena puoltolauseena uuden apurahan myöntämiselle.394

   Vuonna 2021 säätiön hallitus linjasi syyskokouksessaan, että Maan-
puolustuskorkeakoulun tukeminen on yksi säätiön apurahatoiminnan
painopisteistä myös jatkossa. Toisena painopisteenä nähtiin Pääesikun-
nan henkilöstö- ja koulutusosastojen tukeminen apurahoilla. Kokonai-
suudessaan vuoden aikana jaettiin apurahoja noin 3,5 miljoonaa euroa
77 hankkeeseen.395

   Maanpuolustuksen kannatussäätiö sai tunnustusta toiminnastaan, kun
sille myönnettiin Vuoden 2021 sotilasliikuttaja -palkinto. Puolustusvoimi-
en henkilöstöpäällikkö, kenraaliluutnantti Vesa Virtanen luovutti huhti-
kuun alussa 2022 palkinnon mukana tulleen muistoesineen saatesanoilla:
”MPKS on tehnyt merkittävää työtä liikuntakoulutuksen ja vapaaehtoisen
liikkumisen edistämiseksi useina vuosina ja etenkin koronan aikana, jolloin
sisäliikuntatiloja on ollut tilapäisesti suljettuina”.396

   Vuoteen 2017 asti kyseinen palkinto oli tunnettu Vuoden liikuntavai-
kuttaja -palkintona. Se oli vuosien saatossa luovutettu henkilöille, jouk-

                                                                                  131
   128   129   130   131   132   133   134   135   136   137   138