Page 138 - MPKS_1953-2023
P. 138

X

  HAVAINTOJA SÄÄTIÖN
      SEITSEMÄLTÄ

   VUOSIKYMMENELTÄ

Säätiön toiminta Suomessa on voimassa olevaan säätiölakiin perustuen hy-
vin yksinkertaista. Ensinnäkin säätiöllä tulee olla olemassa voimassa olevat
säännöt, joiden mukaan säätiö toimintaansa toteuttaa. Toiseksi säätiöllä
tulee olla tarvittavat toimihenkilöt, jotka toteuttavat säätiön toimintaa
sääntöjen määrittämän hengen mukaisesti.

   Vuonna 1953 perustetun Maanpuolustuksen kannatussäätiön tärkein
tehtävä läpi historiansa on ollut tavalla tai toisella Suomen maanpuolus-
tuksen tukemiseen käytettävien apurahojen myöntäminen. Säätiön toi-
minnassa oli perustamisvuosina aistittavissa hyvin selvästi lakkautetun
Suojeluskuntajärjestön merkitys. Se oli luonnollista, sillä koostuihan sää-
tiön alkupääoma kyseisen järjestön jälkeensä jättämästä omaisuudesta.

   Säätiön alkuvuosina 1950-luvulla elettiin Suomessa jälleenrakennuksen
aikaa, mutta edellisen vuosikymmenen sota-aika ja uuden sodan uhka
kummitteli yhä monen isänmaallisen suomalaisen mielessä. Toisaalta po-
liittinen vasemmisto sai runsaasti kannatusta ja osa suomalaisista koki
maanpuolustustyön täysin turhaksi. Tässä ilmapiirissä säätiö aloitti toi-
mintansa maanpuolustustyön tukemiseksi.

   Maanpuolustuksen kannatussäätiön ja Suojeluskuntajärjestön henkinen
kytkös väheni vuosikymmenten aikana. Kun säätiön toiminnassa alusta

  136
   133   134   135   136   137   138   139   140   141   142   143