Page 143 - MPKS_1953-2023
P. 143

HAVA I N T O JA S E I T S E M Ä LTÄ V U O S I K Y M M E N E LTÄ

   Sikäli säätiön apurahakäytäntö on ollut läpi historian suoraviivaista, että
se ei ole myöntänyt juurikaan tukea toisille säätiöille tai rahastoille selkeitä
yhteistyöprojekteja lukuun ottamatta. Säätiö ei ole myöskään sitoutunut
hankkeiden pitkäaikaiseen ylläpitoon, vaan apurahat on myönnetty ker-
taratkaisuina. Niin ikään säätiö on myöntänyt tukensa hankkeisiin, joiden
kokonaisrahoitus on ollut kunnossa. Esimerkkinä Mannerheim-elokuvan
tukeminen. Säätiö ei suostunut takaamaan projektin pankkilainoja, vaan
oli valmis myöntämään yksittäisen apurahan mikäli hankkeen kokonais-
rahoitus olisi varmistunut.

   Säätiön toiminnassa mukana olleet henkilöt ovat ilmiselvästi kokeneet
tekevänsä säätiön puitteissa tärkeää työtä Suomen maanpuolustuksen hy-
väksi. Eräs säätiön toiminnassa 2010-luvulla mukana ollut siviilihenkilö
kiteytti oman toimintansa säätiössä seuraavasti: ”Koin toimintani säätiössä
merkitykselliseksi. Oli ilo saada viedä sellaisia maanpuolustukseen ja sen
perinteisiin liittyviä asioita eteenpäin, joita ei puolustusbudjetista voinut
tukea”.415

   Säätiön hallituksen siviilijäsenet on valittu perinteisesti siten, että suu-
rimmilla poliittisilla puolueilla on ollut mahdollisuus esittää yhtä jäsentä
tai varajäsentä hallitukseen. Käytännössä läpi säätiön historian siviilijäse-
niä on ollut niin kokoomuspuolueesta, keskustapuolueesta, Suomen so-
sialidemokraattisesta puolueesta, ruotsalaisesta kansanpuolueesta ja viime
vuosina myös perussuomalaisista. Näyttää siltä, että säätiön toiminta ei
ole kuitenkaan liiemmälti politisoitunut. Eräs hallituksen toimihenkilö
totesikin säätiön 2010-luvun toimintakulttuurista, että ”on ollut mielenkiin-
toista havaita, että puolueesta ja taustasta riippumatta hallituksen jäsenet
arvostavat säätiön toimintaa ja ovat pyrkineet pitämään huolta omasta
perehtyneisyydestään säätiön kokousten asialistaan. Puheenjohtajat ovat
toki olleet omia persooniaan.”416

   Puolustusvoimien mandaatilla säätiön hallitukseen nimitettyjen halli-
tuksen jäsenten tehtävänä on luonnollisestikin ollut tuoda asiantuntemusta
maanpuolustuksen alaan liittyvien tukianomusten käsittelyyn. Näin on
säätiön hallinnossa ollut perustamisesta lähtien. Eräs 2010-luvulla säätiön
hallituksessa toiminut upseeri koki, että ”toiminnallani pystyin varmista-
maan erityisesti PV:n ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen tarvitseman tuen
oikean kohdentamisen”.417

                                                                                  141
   138   139   140   141   142   143   144   145   146   147   148