Page 51 - MPKS_1953-2023
P. 51

III

 SOTILASURHEILUN TUKI
 TOIMINNAN KESKIÖÖN

     1960-LUVULLA

Säätiön jakamien apurahojen määrä kasvoi vähitellen 1950-luvun loppua
kohden. Keväällä 1960 säätiö jakoi apurahoja 4 800 000 markkaa. Samanai-
kaisesti anomusten määrä kasvoi vieläkin nopeammin, joten osa anomuk-
sista veti vesiperän. Esimerkiksi vuoden 1961 apurahojen jakoa valmistelles-
saan hallituksen työvaliokunta ehdotti myönnettäväksi apurahoja 3 250 000
miljoonaa markkaa, kun anomusten kokonaissumma oli yli kaksinkertainen,
noin 7,7 miljoonaa markkaa.116

   Apuraha-anomusten määrän kasvu aiheutti sen, että edes Pääesikunnan
koulutusosaston kaikkia anomuksia ei voitu hyväksyä ja pieniä Pääesikun-
nan yksittäisiä anomuksia hylättiin jopa kokonaan. Aikaisempien vuosien
tapaan koulutusosasto haki lähes kolmen miljoonan markan tukea, mutta
nyt sitä leikattiin miljoonan markan verran alaspäin.117

   Kiintoisa yksityiskohta vuoden 1961 apuraha-anomuksissa oli se, että
säätiö toimi kotipesänä lahjoituksille, joita Veljesapu ry. oli anonut eri lii-
keyrityksiltä professori Mauno Jokipiin tutkimushankkeelle suomalaisen
SS-vapaaehtoispataljoonan historian kirjoittamiseksi. Jokipiille myönnettiin
säätiön kautta 250 000 markkaa. Lahjoittajina olivat muun muassa Suomen
osuuskauppojen keskuskunta ja Tampella Oy. Maanpuolustuksen kanna-
tussäätiön rooli Jokipiin Panttipataljoona-teoksen rahoittamisessa on jää-

                                                                                    49
   46   47   48   49   50   51   52   53   54   55   56