Page 11 - Albatrossi-Albatrossi-1_2021
P. 11
voilla oli todella edullista ja silloin juh- kaan hän tarvitsee ja haluaa jatkuvasti nyt tehnyt tätä luopumistyötä jo aika
littiinkin vauhdikkaasti. Ehkä tämäkin oppia uutta. kauan. Matkailun taas käynnistyessä
mielikuva on sittemmin muuttunut. tarvitaan varmasti työn tekemisessä
– Olen aikamoinen työnarkomaani niin paljon muutoksia, että paluuta
VIERIVÄ KIVI EI SAMMALOIDU. Paula eikä minulle ole koskaan tuntunut vanhaan ei ole.
myöntää rakastavansa työntekoa. Hän oikein riittävän mikään. Tarvitsen
teki alkuvuosina töitä maissa laiva- vauhtia ja kiirettä, että on kivaa. Siinä vaiheessa Paulan mukaan on-
työn ohella ja luopui siitä vasta, kun kin mukava olla matkustajana, tiskin
perheeseen syntyi kaksi lasta. Viime- LÄHES NELJÄN VUOSIKYMMENEN me- toisella puolella.
vuotinen kolmen kuukauden tauko riuran jälkeen on aika uuteen. Tuleva
työnteosta vauhditti Paulan päätöstä, pandemian jälkeinen matkailu mieti- – Minä olen nyt meret nähnyt
että tulevista eläkepapereista huolimat- tyttää ja hän toteaakin olevansa iloi- edestä, takaa ja sivusta. Seuraavaksi
ta hän haluaa vielä töihin. Lisääntynyt nen, että on siitä kaikesta nyt sivussa. pistän korkkarit kattoon ja lähden ihan
vapaa-aika vaihtuikin nopeasti uusiin asiakkaana risteilylle. Hiiohoi, siinä
tehtäviin kaupan alalla. Sanojensa mu- – Lääkärintodistukseni meni maa- tanner rytisee!
liskuussa vanhaksi ja pohdin pitkään,
että uusinko sen vai en. Toisaalta olen
Albatrossi | Albatrossen 11