Page 8 - Albatrossi-Albatrossi-1_2021
P. 8
Tutkittua ı Työhyvinvointikysely
Vastausaikaa 30.6.2021 saakka
Merenkulkijoiden
työhyvinvointikysely
Koronapandemian vaikutukset ovat olleet erityisesti matkustaja-alussektorille
katastrofaaliset. Varustamot ovat taloudellisissa vaikeuksissa ja valtaosa matkustaja-
laivoilla työskennelleistä merenkulkijoista on ollut osin tai kokonaan lomautettuina
jo pitkään. Teksti Marina Paulaharju
MERITYÖSTÄ LOMAUTETTUJEN huoli omasta tulevai- Vastauksissa on myös toiveita, joita emme valitetta-
suudesta ja toimeentulosta on varmasti suuri. Myös vasti voi toteuttaa, mutta tosiaan monia, joita voimme
ne merenkulkijat, joilla on ollut työtä, ovat joutuneet edistää. Raportoimme kyselyn lopulliset tulokset kesällä
koville, tosin eri tavoin. Teimme merenkulkijoille ilmestyvässä seuraavassa Albatrossissa.
tarkoitetun kyselyn yhdessä KivaQ:n kanssa. Kysely on
ollut auki joulukuun alusta lähtien. Ennakkotiedoista SELKEÄSTI ON myös epätietoisuutta niistä monista
poiketen kysely suljetaan vasta 30.6.2021. Vielä ehtii yhteistyöhankkeista, joita teemme eri merenkulun toi-
siis vastata. Vastaamiseen menee aikaa 5–10 minuuttia. mijoiden kanssa. ForMare-hyvinvointiohjelma on yksi
esimerkki tästä. ForMare on kehitetty MEKin ja MEPAn
Jos siis et ole vielä vastannut, ehdit hyvin. Vas- yhteistyönä. Ohjelmaa kehitetään, ohjataan ja rahoite-
taukset ovat meille ensiarvoisen tärkeitä kehittäes taan yhdessä. MEPAlla on koordinointivastuu. Muita
sämme merenkulkijoiden työhyvinvointia edistävää kumppaneita ohjelmassa ovat Merimieskirkko, Alandia
toimintaamme. vakuutus sekä Mehiläinen. Käytännön valmennusta
tekee R5. Johtamistyön valmennusohjelma on toinen
TÄHÄN MENNESSÄ vastanneiden alustavat tulokset hyvä esimerkki yhteistyöstä MEKin, Merimieskirkon ja
kertovat, että korona on vaikuttanut merenkulkijoiden Suomen Varustamojen välillä.
elämään ja toimeentuloon. Vastaajilla on odotuk-
sia Merimieseläkekassalle, työnantajavarustamolle LUPAAMME JATKOSSA kertoa yhä enemmän yhteisestä
ja ammattiliitoille. Merimieseläkekassalta toivotaan tekemisestä Suomen lipun alla seilaavien merenkulki-
enemmän työhyvinvointia tukevia palveluja, lisätietoa joiden hyväksi.
eläketurvasta sekä tutkimustoimintaa merityöstä ja
sen olosuhteista. Tärkeitä asioita kaikki ja ne tulevat Lupaathan sinä käydä vastaamassa kyselyyn, sillä
varmasti olemaan agendallamme tulevaisuudessa. vastauksesi ovat meille ensiarvoisen tärkeitä.
Kyselyn osoite | Vastauksesi Dina svar
Enkäten finns på ovat meille är mycket
https://q.kivaq.fi/go.php?q=qM3338 ensiarvoisen
viktiga
tärkeitä! för oss!
8 Albatrossi | Albatrossen