Page 5 - OmaaVoimaa_1_2019
P. 5
Olet tunnettu kasvo uusikaupunkilaisille mm. Uudenkaupungin Sanomien Pirkon energiavinkit
kolumnistina ja sinulla on kakkosasunto U:gissa. Mitä paikallisuus ja uusikau- pitkään elämään
punkilaisuus sinulle merkitsevät?
• Liikunta. Mikä tahansa liikunta, uudet
– Kun kysytään mistä olet kotoisin, vastaan, että länsirannikolta. Olen sattunut syn- kokemukset ja mielen uteliaisuus
tymään Jyväskylässä, käynyt kouluni Porissa, opiskellut Turussa ja viettänyt kaikki tuovat energiaa.
lapsuuteni ja nuoruuteni kesät Uudessakaupungissa.Vanhempani ovat U:gista kotoi-
sin, ja iloinen serkkuparvi vietti mummolassa fantastisia Tarzan-kesiä, joiden muis- • Ystävät. Kaikkein tärkeintä ovat
tot kultautuvat mitä pidemmälle elän. Uutisvuosina halusin paikan, jossa voisi rau- ystävät ja sosiaalinen elämä. Ne
hoittua maailman melskeistä ja hankin Uudestakaupungista kakkoskodin idyllisestä kantavat huonojenkin aikojen yli. Jos
puutalosta. Mutta en ollenkaan rauhoittunut vaan tunsin tehtäväkseni saada Uusi- olet onneton ja yksin, niin avaa ovi!
kaupunki tunnetuksi. Toimin pitkään Crusell-viikon tiedottajana ja silloin puhalsin Lähde ihmisten pariin, siellä se elämän
täydellä teholla Crusell-tietoutta Helsingin tapahtumissa. Olin kuin paraskin lobba- virta on! Nosta kesällä vaikka tuoli
ri. Täältä olen löytänyt juureni, ja myös siipeni. kerrostalon pihalle ja seuraa ihmisten
menemisiä.
Olet tehnyt uran uutisankkurina. Miten koet uutisten ja uutisoinnin muuttu-
neen vuosien saatossa? • Energiapaikat. Etsi energiapaikkoja,
niitä, joissa viihdyt. Se voi olla puiston
– Olen uutisihminen. Herään aikaisin ja heti, heti pitää päästä kuulemaan BBC:n uu- penkki, kesämökin laituri, saunakamari.
tiset ja katsomaan France 24. Sen jälkeen seikkailen kaikissa mediaherkuissa kaiva- Kun tarvitset voimia, pane silmät
ten hirveästi Hesarin printtiversiota, josta olen luopunut opetellakseni niin sanottua kiinni ja kuvittele itsesi sinne. Viisikin
”modernia elämää”. Seuraan myös Hufvudstadsbladetia, mutta vielä printtinä. Uu- minuuttia kuvittelua tuo voimia. Usko
tiset vaativat nykyään medialukutaitoa ja taustojen selvittämistä. On jatkuvasti kysyt- pois!
tävä tietojen alkuperää ja todenmukaisuutta. Hyvä, että kouluissa on alettu opettaa
medialukutaitoa. Eniten häiritsee uutisten muuttuminen viihteeksi. Kaikki ei ole niin • Positiivisuus. Jos vain ruikutat ja olet
mustavalkoisen yksinkertaista kuin esimerkiksi populistit haluavat uskoa. Hämmäs- hapan, niin energiasi karkaa ikkunasta
telen ihmisiä, jotka kertovat avoimesti, etteivät viitsi seurata uutisia ”koska ne ovat ulos.
niin kamalia”.
5
Toimit nykyään freelancer-kirjailijana. Millaisia uusi projekteja sinulla on vuo-
delle 2019, jos voit niitä hieman avata?
– Aina pitää olla projekteja. Pidän kirjoittamisesta ja kirjoitan koko ajan. Kolumnien
lisäksi olen harkinnut bloggausta. Tunnen olevani koko ajan ikään kuin ”hedelmöitty-
neessä” tilassa, mutta en tiedä onko tulossa tyttö vai poika. Aika näyttää. Pidän teekou-
lua ja iloitsen, että yhä pyydetään esitelmöimään erilaisista aiheista.
Täytit 80 vuotta viime syyskuussa. Miten pidät itsesi energisenä?
– Energisyys ruokkii itse itseään. Vaalin uteliaisuuttani ja heittäytymistä uusiin koke-
muksiin. Käyn paljon elokuvissa ja kaikenlaisissa tapahtumissa. Joskus etsiydyn oman
mukavuusalueeni ulkopuolelle, ja löydän itseni vaikka seuraamasta potkunyrkkeilyä.
Vastapainoksi voin lähteä laulamaan gospel-kuorossa, vaikka en osaa laulaa laisinkaan.
Aivoja pitää ”rassata” kuin piipunvartta ja se tapahtuu kokeilemalla uutta.
– Olen jumpannut ja liikkunut lapsesta asti ja se on kuin olisin pannut rahaa tilille pank-
kiin. Sen huomaa vakavan sairauden iskiessä. Esimerkiksi syöpähoidot veloittivat ”tili-
äni” rajusti, mutta onneksi oli katetta ja pääsin jaloilleni nopeasti.
Olet perustanut Teen Ystävät ry:n. Mikä sai sinut innostumaan teekulttuurista?
– Rakastan teetä! Sitä voi harrastaa kuin viinejä, aistia teelaatujen tuoksuja, värejä ja
makuja. Ihmiset puhuvat vain teen terveellisyydestä, mutta minä sen nautinnollisuu-
desta. Teen ”sielu” on L-teaniini niminen aminohappo, joka tuottaa aivoihin mielihy-
vää, ehkäisee masennusta ja lievittää stressiä. Kahvissa on kofeiinia, mutta teessä on
sekä kofeiinia että L-teaniinia, se siis virkistää ja rauhoittaa samalla kertaa.
– Perustin Teen Ystävät ry:n 16 vuotta sitten pelkästä kiukusta, kun mistään ei saanut
hyvää teetä vaan tarjolla oli vain hajuveden makuisia ja hajuisia pusseja. Teen viholli-
nen ei ole kahvi vaan huono tee.Teevalistuksemme on tuottanut tulosta, Suomessa on
nykyään suuri määrä erikoisteeliikkeitä ja Helsinkiin on muodostunut jopaTea Distric,
jossa on eri teekulttuureja edustavia liikkeitä vieri vieressä.