Page 33 - Pelastusalan-ammattilainen_4-2024
P. 33

lähipalvelut

nä, kunnes vapaamuotoisen varallaolon loppuminen             Asemavastaavalle laadittiin tehtävänkuvaus, joka
pudotti ansioita. Lapinlahden asemalle perustettu         huomioi vastuun pienen paloaseman pelastusviran-
virka vuorokausirytmissä houkutti, ja niinpä hän          omaistehtävistä, henkilöstönhallinnon tehtävistä ja
vaihtoi työpaikkaa 60 kilometrin päähän.                  kuntalaisten palvelusta.

   Lapinlahdella Wasenius ehti työskennellä lähes            Tämän perusteella hyvinvointialue määritti vi-
kaksi vuotta, kunnes hän palasi Pielavedelle tämän        ralle kohtuullisen hyvän tehtäväkohtaisen palkan,
vuoden lokakuussa asemavastaavaksi. Päätöksen             joka vähentää vuorotyöstä päivätyöhön siirtymisen
ratkaisivat entistä parempi palkkaus – tehtäväkoh-        vaikutusta ansioihin.
tainen palkka on yli 3 000 euroa – ja keventynyt
toimintakykyvaatimus.                                     TÄRKEÄ OSA TYÖYHTEISÖÄ. Asemavastaavan tulee
                                                          lähtökohtaisesti täyttää pelastussukelluskelpoisuu-
   – Peruspalkka nousi merkittävästi verrattuna           den vaatimukset kuntoluokassa 1, mutta vaatimusta
aiempaan päiväpalomiehen palkkaan. Minulla on             voidaan kokonaisharkinnan perusteella tarvittaessa
noin 11 vuotta eläkeikään, joten pohdin myös, miten       keventää.
suoriudun kuntotesteistä tulevaisuudessa. Ikään-
tyvälle palomiehelle urapolkuja on vähän tarjolla,           – Kuntoisuustaso ei ole asemavastaavan ainoa
mutta tässä sellainen löytyi. Todennäköisesti pystyn      kriteeri, sillä tehtävässä korostuu myös työuran
tekemään tätä työtä eläkeikään asti, 56-vuotias           jatkuminen. On tärkeää, että myös ikääntyvä mo-
Wasenius sanoo.                                           nitaitopelastaja voi hyödyntää ja jakaa ammatillista
                                                          osaamistaan oman työyhteisönsä jäsenten välillä,
TUTTU PELASTAJA. Asemavastaavajärjestelmä                 Kärkkäinen toteaa.
turvaa osaltaan pelastustoimen lähipalvelut ja mah-
dollistaa sivutoimisen henkilöstön harjoittelun sekä         Kärkkäisen mukaan Pohjois-Savon pelastuslai-
suorituskyvyn ylläpidon.                                  toksen kokemukset asemavastaavan tehtävän vaikut-
                                                          tavuudesta pelastusaseman ja kuntatason palveluissa
   – Kuntalaiset olivat tottuneet siihen, että palo-      ovat olleet erittäin myönteisiä.
asemalla on päivisin paikalla tuttu pelastaja, jolta voi
kysyä neuvoa. Kun henkilöstö siirtyi vuorokausiase-          Usealla Pohjois-Savon pienellä asemalla ase-
mille, huomasimme, etteivät satunnaiset käynnit           mavastaava on Waseniuksen tapaan omalla kylällä
päiväasemilla riitä täyttämään asukkaiden ja sopi-        asuva, kuntalaisille tuttu henkilö. Pelastuslaitoksella
muspalokuntalaisten tarpeita, kertoo pelastuspääl-        nähdään, että tämä on ehdottomasti etu, sillä paikal-
likkö Juha Kärkkäinen.                                    lisuus vahvistaa luottamusta ja helpottaa yhteistyötä
                                                          kuntalaisten ja pelastustoimen välillä. 6

                                                                                                                   33
   28   29   30   31   32   33   34   35   36