Page 13 - PelastusalanAmmattilainen_422
P. 13
”Pikkuhiljaa ollaan saatu
jotain aikaan”
PETRI KAUTTO pääluottamusmies, Lahden palomiesyhdistys
PÄIJÄT-HÄMEEN PELASTUSLAITOKSELLA on rekisteriin. Biomonitorointi on käytössä tumista voidaan vähentää. Vanhemmilla
edistytty askel askeleelta altistumisten vähen- matalalla kynnyksellä, eli jokaiselta asemalta asemapaikoilla ohjetta pitää tietenkin soveltaa,
tämisessä ja kirjaamisessa sekä tutkimuksissa. löytyvät virtsanäytepurkit, postituspaketit sekä koska rakenteita ei ole aikanaan mietitty tätä var-
Tämä on ollut vuosien työ, joka jatkuu vieläkin. ohjeistus testauksen suorittamiseen. Tätä tes- ten. Paloautoissa on mahdollisen savusukelluk-
Työnantaja ei ole ollut innostunut toteuttamaan tausta voisi suorittaa ehkä useamminkin, mutta sen jälkeen vaihtokamppeet, ja likaiset kamppeet
kaikkea tarpeellista välittömästi, mutta pikku- nyt siihen on kaikilla mahdollisuus, jos tuntuu sii- säkitetään pesua varten jo tilannepaikalla.
hiljaa ollaan saatu jotain aikaan. Tässä työssä on hen olevan tarvetta. Tulokset tulevat myöhemmin
ollut mukana meitä luottamusmiehiä sekä työ- työterveyteen, ja sitä kautta saa tietoa tuloksista. OMAN NÄKEMYKSENI mukaan olemme jo aika
suojeluvaltuutettu, mutta meillä suurimman työn Altistumisen seuranta on toteutettu henkilökoh- hyvin saaneet asioita aikaiseksi altistumisten
on tehnyt ruiskumestari Janne Segersven, jonka taisten sukelluspäiväkirjojen kautta – meillä on vähentämisessä. Nyt vastuuta on jo meillä työn-
vastuulla puhdas paloasema -hanke on Päijät- vielä parannettavaa, että tämä saadaan helpom- tekijöillä, että omilla toimillamme suojaamme
Hämeessä ollut. maksi. sekä itsemme että työkaverit.
PÄIJÄT-HÄMEESSÄ KAIKKI pelastuksen ope- KAIKILLA ASEMAPAIKOILLAMME on käytössä
ratiivisen osaston työntekijät on ilmoitettu ASA- puhdas paloasema -malli, jolla mahdollista altis-
”Altistumisen välttäminen on
paloesimiehen omantunnon asia”
JARI AALTO pääluottamusmies, Helsingin palohenkilöstö
MEILLÄ EI ole altistumisilmoituskäytäntöä. otetaan säiliöautosta. Vaihtosaappaat ja
Altistumista ei ole edes toistaiseksi määritelty. -kypärä puuttuvat. Pelastusauton sivu-
On ehkä uutta ajattelua, että jos suojaustoimet luukuissa on myös huonosti tilaa kon-
tai protokolla pettää, niin ollaan altistuttu. Sel- taminoituneille varusteille. Varus-
keä ohjeistus puuttuu vielä kokonaan, mutta sitä teita riisuessa ja puhdistaessa
ollaan nyt luomassa. Olemme odotelleet huoltoyk- pyrin pitämään FFP3-hengitys-
sikköä, jonka mukana olisi pitänyt tulla ohjeistus suojainta. Kannustan kollegoja
ja käytäntö, mutta asia on viivästynyt pahasti. välttämään altistumista ja
pelastusauton kontaminoi-
ASIAN KEHITTYMINEN edellyttää hyvää ohjeis- mista.
tusta, johdon sitoutumista asiaan, erillistä lisä-
koulutusta, kulttuuri- ja asennemuutosta sekä En ole kirjannut altistumi-
tietoa ja ymmärrystä. sia, koska ohjetta ja rekisteriä
ei ole sitä varten meillä olemas-
MEILLÄ EI ole biometristä testausta käytössä. sa. Ilmoitusmenettely on Helsingissä
Siitä ei ole puhuttu, mutta asia tullaan nosta- uusi asia. Altistumisen välttäminen on
maan huoltoyksikkökoulutuksessa ja keskus- paloesimiehen omantunnon asia. Asemilla
telussa esille. TTL:n tutkimuksessa testaus oli on omia käytänteitä, joissa varavarustesäkkejä
käytössä, ja siitä saatin hyviä kokemuksia muun on sijoitettu tukiyksiköihin. Pesupusseja löytyy
muassa Malmin pelastusasemalta. vaihtelevasti höökeistä.
ITSE PYRIN pitämään tehtävällä huolta, että TYÖNANTAJA EI seuraa aktiivisesti henkilös-
laitteita käsitellessä kädessä on tabish anskat tön altistumista. Työsuojelupäällikkö on ilmoit-
ja laitteet pyyhitään wetwipella. Kontaminoitu- tanut palohenkilöstön ja korjaamon henkilöstöä
neet varusteet pussitetaan ja vaihtovarusteet joukkona ASA-rekisteriin. Altistumisia ei rapor-
toida tai tilastoida erikseen keikkakohtaisesti.
13