Page 12 - Pelastusalan_ammattilainen_3_2021
P. 12
12
HÄTÄKESKUS
HAL: Työvuorosuunnittelu
saatava toimivaksi
TEKSTI TUIJA TERVO KUVA ISTOCK.COM/COFFEEKAI 112Numeron toi hätäkeskusten Työvuorosuunnitteluohjelma on herättänyt pal-
työvuorojen suunnitteluun ongelmia, jon keskustelua Hätäkeskuslaitoksen sisällä.
jotka heikentävät päivystäjien Uusi ohjelma ja työvuorojärjestelmä otettiin
jaksamista ja työstä palautumista. käyttöön alkuvuodesta. Osa salihenkilökun-
Ongelmat on korjattava syksyn nasta pitää järjestelmää toimivana, osa hilje-
aikana, painottaa Hätäkeskus- nee ja sopeutuu, osa arvostelee ja antaa palautetta.
ammattilaisten liitto HAL.
Hätäkeskusammattilaisten liitto HAL on saanut eniten
palautetta siitä, että uudessa järjestelmässä työvuorot
jakaantuvat epätasaisesti. Työntekijällä on voinut olla
toisella viikolla paljon työtunteja ja toisella viikolla vähän.
Palautteen mukaan myös töistä palautumisaikaa ei
ole ollut aina riittävästi, etenkään yövuorojen jälkeen. Työ-
vuoroputken jälkeen osalla on ollut ainoastaan yksi lepo-
päivä ja yksi vapaapäivä ennen seuraavaa vuoroa.