Page 11 - Espoon-Kuvis-Pensselihirmut-2021
P. 11

sillä ihmisten kuvaaminen on ollut
hänestä mielenkiintoisinta valokuvaus­
harrastuksen alusta asti. Lainassa 	
oli kuvataidekoulun kamera, jota 	
Nykänen kantoi mukanaan ystävien 	
ja perheenjäsenten seurassa.

Hiljalleen satojen ellei tuhansien
kuvien ja niiden tutkimisen myötä
Saanan aihekin selkiytyi: hänen
valmis lopputyönsä tutkii valokuvan
keinoin kauneuden käsitettä ja sitä,
onko kauneus edes nähtävissä oleva
asia vai ennemminkin tunne.

Nykäsen mielestä lopputyö kannattaa
ehdottomasti tehdä:

– Lopputyön tekemisen myötä tulee
uutta vastuuta tehdä itse ja samalla
oppii varmasti myös omasta jutus-
taan. Ei kannata luovuttaa heti vaikka
tulisikin epätoivon hetkiä, vaan
kannattaa etsiä sitä, mitä haluaa tehdä
ja luottaa, että kyllä se sieltä löytyy!

Jos Nykäsen lopputyön aihe ja muoto
selkiytyivät hiljalleen työn tekemisen
myötä, niin 19-vuotiaan Vita Davy-
dovan lähtötilanne oli päinvastainen.
Davydova aloitti kuvataidekoulun
12-vuotiaana videotyöpajassa, johon
hänet houkutteli kiinnostus musiikki-
videoita kohtaan. Muutaman vuoden
jälkeen innostus videoihin kuitenkin
hiipui, ja toisaalta lukiokin vaati
keskittymistä, joten Davydova päätyi
pitämään välivuoden kuviskoulusta.

– Se oli tyhmää! Olisi kyllä pitänyt
jäädä tänne, se olisi ollut hauskempaa!

Yläaste- ja lukioikäisenä Davydo-
valla ja hänen ystävillään oli tapana
hengailla museoissa – pääsihän
niihin alaikäisenä ilmaiseksi sisälle
ja ympäristönä museot olivat monta
kertaa kiinnostavampia kuin vaikkapa
kauppakeskukset. Eräällä museo­
hengauskerralla Kiasmassa Vita 	
kohtasi interaktiivisen tilataideteoksen,
josta syntyi idea tehdä lopputyö.

Davydova palasi kuviskouluun muoti         Vita Davydova.
ja vaate -työpajaan, jossa hän alkoi
heti tekemään lopputyötä. Davydova         esille lopputyönsä kautta. Ei pidä          – Kannattaa aloittaa sellaisen
päätti toteuttaa mielessään jo pitkään                                                 työn tekeminen, joka todella
muhineen teoksen. Lopputyö Fabri-          ryhtyä tekemään itselle tutun tun-          kiinnostaa, vaikka se olisikin
coated käsittelee ihmisten kohtaamis-                                                  uutta ja vaikeaa.
ta, kasvoja ja vaatteiden ja peittämisen   tuista työtä vain siksi, että se tuntuu
roolia tuntemattomien ihmisten
kohdatessa toisensa. Interaktiivinen       helpolta. Sen sijaan kannattaa aloittaa
tilataideteos on toteutettu kierrätys-
materiaaleista.                            sellaisen työn tekeminen, joka todella

Tulevia lopputyöntekijöitä Davy-           kiinnostaa, vaikka se olisikin uutta 	
dova kehottaa miettimään heti työn
alkuvaiheessa, mitä he haluavat tuoda      ja vaikeaa.                              ➜

                                                                                                                       11
   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16