Page 7 - Espoon-Kuvis-Pensselihirmut-2021
P. 7

MP: Olet aikoinasi työskennellyt myös turva-            aloin piirtää kuitenkin. Tekeminen opettaa. Teen          siellä yhdessä. Hän haluaa itse kuitenkin pitää
kodissa. Onko tämä kokemus vaikuttanut tapaasi          todella paljon kaikkea, siinä taidot harjaantuvat.        taiteen harrastuksena.
kuvata ihmisiä?
                                                        Akateeminen taide on asia erikseen. Arvostan sitä,        MP: Mitä eroa on taiteena ammattina ja 	
RL: Olen kerännyt tietoisesti erilaisia työkokemuksia,  mutta se ei kiinnosta minua yhtään. En ole käynyt         taiteena harrastuksena?
mikä on rikkaus. Kun parikymppisenä kirjoitin 	         yhtään taide- tai kirjoituskurssia. Romaanini
ensimmäisen teokseni Yhden yön pysäkki, elin itse       ovat siksi todella kovatöisiä. Kirjoittaessa tuotan       RL: Kirjoittaminen ja maalaaminen ovat minulle
siinä kuvaamaani elämää. Pääsin kesätyöpaikkaani        valtavan massan raakamateriaalia, josta alamme            pakonomaisia tarpeita, mutta ammattitaiteilijan
turvakodissa osittain siksi, että monet asukkaat        kustannustoimittajan kanssa rakentaa romaania.            nimike on minulle toisaalta aivan yhdentekevä.
olivat minulle entuudestaan tuttuja. Kuten aiemmin      Työskentelytapani muistuttaa siksi kuvanveistoa.          Voisin olla yhtä hyvin vaikka maalaava siivooja tai
sanoin, kirjoittaessa on tärkeintä, että on jotain      Kysyin kustannustoimittajaltani, pitäisikö minun          opettaja. Minulla ei vaan taiteen tekemisen lisäksi
sanottavaa, ja sanottavaa puolestaan saa, kun yhteis-   nyt tässä iässä käydä jokin kurssi, mutta hän sanoi       olisi aikaa millekään muulle päivätyölle, siksi 		
kuntaa näkee ja ymmärtää monilta eri kannoilta.         ei, mennään tällä tyylillä loppuun asti.                  tämä on ammattini.

MP: Miten lasten ja nuorten taidekasvatuksessa          MP: Miten olet päässyt yli vaikeista hetkistä?            MP: Mitä kuvataidekoulussa pitäisi mielestäsi
pitäisi mielestäsi painottaa?                                                                                     opettaa?
                                                        RL: Kirjoittamalla ja maalaamalla. En ole koskaan
RL: Sanon nuorille aina, että eläminen on 	             lopettanut taiteen tekemistä. Nelikymppisenä koin         RL: Lapsia pitäisi rohkaista kuvataidetunneilla
tärkeintä. Se tarkoittaa kaverien kanssa olemista,      pienen kirjailijakriisin ja harkitsin alanvaihtoa, mutta  vapaaseen ilmaisuun. Taidehistoriaa sekä nyky-
liikkumista, näkemistä, menemistä, elämän kirjon        se meni ohi. En silloinkaan ajatellut lopettavani itse    taidetta voisi myös avata enemmän. Piirtämisen
kokemista jo nuorena. Sitä, että ei jää kotiin 	        kirjoittamista, vaan ainoastaan julkaisemisen.            opettaminen tuntuu minusta vieraalta.
möllöttämään. Siitä syntyy uteliaisuus, joka on 	
yksi ihmisen perusominaisuuksista.                      MP: Mitä muistat omista kuvataidetunneistasi?             Suomessa on huono keskustelukulttuuri ja toivoisin
                                                                                                                  siksi, että kouluissa myös keskusteltaisiin ja väitel-
MP: Moni nuori potee kuitenkin yksinäisyyttä.           RL: Omana kouluaikanani kuvataide oli todella             täisiin enemmän. Olisi yleensä hyvä laajentaa kuvaa
                                                        epäsuosittu oppiaine. En itsekään arvostanut taiteita     siitä, mitä kaikkea ihmisen on hyvä kokea ja tietää.
RL: Se on totta ja todella ikävää. Itsensä ikäisten     lapsena ja nuorena yhtään, se kaikki oli mielestäni       Toisten ihmisten kunnioittamista ja kuuntelemista
kanssa eläminen on tärkeää, mutta elämänkoke-           höpöhöpöä. Ajattelin, että minun pitää keksiä jokin       olisi hyvä opettaa, ja sama kunnioitus pitäisi laajen-
muksia voi jakaa myös eri ikäisten ihmisten kanssa.     oikea ammatti. Olin pienestä pitäen kuitenkin kova        taa myös eläimiin. Tärkeintä olisi saada ihmiset ta-
Itse kasvoin maalaistalossa, jossa oli paljon väkeä.    touhuamaan ja leikkimään. Sain jatkaa leikkimistä         juamaan paikkansa ja ymmärtämään, mitä ihminen
Kasvoin siksi erilaisten tarinoiden ympäröimänä,        aika pitkään, ja tavallaan leikin edelleen. En valin-     on tehnyt maailmalle ja muille eläimille. Se, mitä
vaikka kirjoja en lukenut muualla kuin koulussa.        nut taiteilijan uraa, vaan se valitsi minut, ja niin sen  syömme, tuhoaa tämän maapallon. Korona on läh-
Olen suullisen perinteen kasvatti.                      oikean ammatin hankkiminen sai jäädä.                     tenyt liikkeelle lihasta, koska suhtaudumme muihin
                                                                                                                  lajeihin välinpitämättömästi. Koulussa pitäisi oppia,
MP: Sinulla ei ole muodollista taidekoulutusta.         MP: Mikä on vanhempien rooli kuvataide-	                  että ihminen on vain yksi eliölaji muiden joukossa,
Miten kiinnostuit taiteen tekemisestä ja miten          kasvatuksessa?                                            ja että myös muilla eläimillä ja kasveilla on 	
löysit oman työskentelytapasi?                                                                                    oikeus elää.
                                                        RL: En itse saanut minkäänlaista innostusta taitee-
RL: Kaikki lähti sarjakuvista 70- ja 80-luvuilla.       seen kotona, mutta sain vapaan kasvatuksen. Äitini        MP: Millaiset terveiset lähettäisit kuvataide-
Matkustin nuorena paljon ja tutustuin klassisiin ja     sanoi, että kaikki muut lapset hän jaksoi kasvattaa       koulun oppilaille?
kokeellisiin sarjakuviin Ranskassa. Tekniikan hal-      paitsi nuorimmaisen eli minut. Myös sisarusteni
litseminen ei pelottanut minua, sillä silloin elettiin  joukossa on hyviä kirjoittajia, valokuvaajia ja           RL: Pyrkikää elämään avoimesti, katsokaa ympä-
punk-kulttuurin aikaa, jolloin kaikki saivat tehdä      taiteen harrastajia, vaikka itse olenkin meistä ainoa     rillenne, hakekaa kokemuksia ja tietoa. Oppikaa
kaikkea. Se oli valtavan vapauttava voima. En osan-     ammattilainen. Oma tyttäreni kasvoi ateljeessani          sanomaan rohkeasti omat mielipiteenne, ja oppikaa
nut piirtää, eikä se vaivannut minua yhtään, vaan       ja alkoi maalata jo pikkulapsena. Nyt maalaamme           kuuntelemaan myös muita.

Kuka: Rosa Liksom, kirjailija, taiteilija                                                                              Sanon nuorille aina,
Syntynyt: v. 1958 Ylitorniossa                                                                                              että eläminen on
Teoksia: Yhden yön pysäkki (1985), Unohdettu
vartti, (1986), Väliasema Gagarin (1987), Go                                                                        tärkeintä. Se tarkoittaa
Moskova go (1988), Tyhjän tien paratiisit (1989),                                                                 kaverien kanssa olemista,
Roskaa (1991), BamaLama (1993), Kreisland
(1996), Värityskirja (1998), Perhe (2000), Jepata                                                                   liikkumista, näkemistä,
Nastan lentomatka (2000), Reitari (2002), Fin-                                                                           menemistä, elämän
landia (2005), Maa (2006), Jepata Nasta pohjois-                                                                            kirjon kokemista
navalla (2008), Hytti nro 6 (2011), Väliaikainen                                                                                  jo nuorena.
(2014), Burka, (2014), Everstinna (2017)
Palkintoja: J. H. Erkon palkinto (1985), 	                                                                                                                           7
Weilin+Göösin kirjailijapalkinto (1986),
Kalevi Jäntin palkinto (1987), Lapin läänin
taidepalkinto (1987), EBU:n elokuvakäsi-	
kirjoituspalkinto (1987), valtion kirjallisuus-
palkinto (1987 ja 1992) Kiila-palkinto (1991),
valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha (1996
ja 2002), WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnus-
tuspalkinto (2006), Finlandia-palkinto (2011),
Pro Finlandia -mitali (2013), Kiila-palkinto
(2016), Ruotsin akatemian pohjoismainen
palkinto (2020), Veijo Meri -palkinto (2021)
   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12