Page 19 - Espoon-Kuvis-Pensselihirmut-2024
P. 19

Nimien tarinat

n Espoon kuvataidekoulun                                                                     KUVAT: PASI AUTIO
           vuoden 2024 kevätnäyttelyn
           yhteisteos on Nimien tarinat.
Teos koostuu oppilaiden suunnittele­
mista erikokoisista puukuutioista, joita
näyttelyvieraat saavat kasata erilaisiksi
viesteiksi ja asetelmiksi.

Pohjana työlle ovat oppilaiden
omien nimien etymologiat, tausta­­-
tarinat ja anfangitaide. Oppilaat saivat
valita itse käyttävätkö he etunimiään,
lempinimiään, kutsumanimiään tai
sukunimiään. Myös aakkoset sai valita
vapaasti haluamansa kielen mukaan.
Yhteisteos on osa kuvataidekoulun
Myötätunto ja moninaisuus -hanketta,
ja sen kautta haluttiin tarkastella koulun
oppilaiden moninaisuutta.

Eri ryhmät lähestyivät yhteisteos­
tehtävää erilaisista näkökulmista. ­	
Neo Narjuksen ryhmä lähestyi tehtävää
oppilaiden nimien alkuperän ja nimien
etymologian kautta. Tehtävän alussa
oppilaat saivat kertoa, miksi heidät on
nimetty tietyllä nimellä, jos he tiesivät
nimen taustalla olevan tarinan. Oman
perheen sisäisten tarinoiden lisäksi
etsimme yhdessä netistä tietoa nimien
taustoista, merkityksistä ja alkuperistä.

Kun merkitykset ja nimeämistarinat           ja siihen, miten ne ovat kytköksissä            Yhteensä kuvataidekoululaiset 	
oli selvitetty, pohdimme, miten muut­        aloittamaansa tarinaan ja asettavat jo          taiteilivat näyttelyyn noin 800 kuutiota.
taa merkitykset kuviksi: mitä asioita        ensimmäisen kirjaimen kautta tekstille          Tekniikoita kuutioissa oli käytetty
nimeen voisi liittyä ja miten kuvata         omaleimaisen sävyn. Tutustuimme                 laidasta laitaan: kirjaimia ja kuva-	
abstrakteja asioita kuten onnellisuutta      myös typografiaan ja kirjainten 	               aiheita oli piirretty liidulla, tusseilla
tai eläväisyyttä?                            erilaisiin elementteihin.                       ja puuväreillä; maalattu vesiväreillä,
Oppilaat keksivät myös omia näkökul­         Oppilaat tarkastelivat kirjaimia ja niiden      akryyleillä ja guasseilla; liimattu pape­
miaan aiheeseen: he piirsivät tuotteita,     muotoja koulun mediapadien piirto-­             reista, valokuvista ja napeista; naulattu
joilla on sama nimi kuin heillä, vaihtoivat  ohjelman avulla hyödyntäen jaksolla             nauloilla ja kaiverrettu puun pintaan
nimen ii-kielelle ja piirsivät nimestä       aiemmin opittuja kuvankäsittelytaitoja.         linokaivertimilla. Teokseen osallistuivat
tämän jälkeen mieleen tulleen asian tai      Työskentelyn aikana puhuimme 	                  kuvataidekoulun oppilaat 5-vuotiaista
kyselivät kavereilta, mitä asioita heistä    nimien merkityksien ohella myös siitä,          taiteen esiopetuksen oppilaista täysi-
tai heidän nimestään tulee mieleen.          miten saisimme kirjaimeen tiivistet­            ikäisiin työpajalaisiin.
Nimitehtävä muuttuikin työskentelyn          tyä nimen historian lisäksi oppilaan
aikana laajemmaksi identiteettitehtäväksi,   omia persoonallisuuden piirteitä ja                                      TEKSTI: NEO NARJUS JA
jossa pohdittiin nimen lisäksi lempiasioita  kiinnostuksenkohteita.                                                         OLLI SILVENNOINEN
sekä omasta persoonasta tulevia mieli­       Valmiista töistä tulostettiin vedokset,
kuvia. Omia kuutioita myös esiteltiin        jotka oppilaat siirsivät omiin tai yhtei­
ahkerasti toisille työskentelyn lomassa.     siin kuutioihin. Vedosten siirtämiseen
Olli Silvennoisen mediaryhmissä              käytettiin puuliimaa, jolla tulosteiden
tutkailtiin nimiä ja niiden tarinoita        väri saatiin tarttumaan puuhun. 	
kuvallisesti, ja käytiin läpi erityisesti    Liiman kuivuttua paperi kostutettiin
kirjainten erilaisia tyylejä ja viestejä.    ja hangattiin kuvan päältä pois, jonka
Tehtävän esimerkeissä tutustuttiin           jälkeen kuutiot päällystettiin rasvattom­ alla
värikkäisiin ja koristeellisiin anfangeihin  maidolla pinnan sinetöimiseksi.

                                                                                             19
   14   15   16   17   18   19   20   21   22   23   24