Page 70 - MPKS_1953-2023
P. 70

MAANPUOLUSTUS ON TUKEMISEN ARVOISTA

   Kannatussäätiö myönsi kustannusosakeyhtiölle tukea viimeisen kerran
huhtikuussa 1978 myöntäessään 6 000 markan apurahan. Julkaisutoimin-
nan lopettamisesta ei pöytäkirjojen perusteella käyty erityistä keskustelua,
vaan keväällä 1979 säätiön hallitus päätti ainoastaan poistaa kirjanpidostaan
Maanpuolustuslehden kustannusosakeyhtiön osakkeet. Maanpuolustuksen
kannatussäätiön tie kustantajana oli ensin Peitsi-lehden ja sitten Suomalai-
nen-lehden tiimoilta kuljettu loppuun.180 Tuolloin osakassäätiöt eivät tien-
neet, että seuraavan vuosikymmenen aikana Maanpuolustuslehden kustan-
nusosakeyhtiön toiminta kuitenkin aktivoituisi uudelleen.181

              Tukea edunvalvontajärjestöille
                     pyritään suitsimaan

Vuoden 1977 kevätkokouksessa säätiön hallitus teki periaatepäätöksen, että
seuraavasta vuodesta alkaen edunvalvontajärjestöille ei enää apurahoja tul-
taisi myöntämään. Tavoitteena oli ylipäätään tarkentaa apurahojen jako-
perusteita.182 Avustuskohteiden karsinta aloitettiin välittömästi, sillä ilman
tukea jäivät niin Upseeriliitto, Puolustusvoimain henkilökuntaliitto kuin
Toimiupseeriliitto.183

   Syyskokouksessa säätiön hallitus – puheenjohtajanaan ensimmäistä ker-
taa keskustapuolueen kansanedustaja, puolustusministeri Taisto Tähkämaa,
joka toimi puheenjohtajana kevääseen 1979 asti – jatkoi asian käsittelyä ja
päätti, että apurahoja ei enää myönnettäisi suoraan erilaisille pienille paikal-
lisille harrasteryhmille, kuten urheilu- ampumaseuroille tai muille vastaa-
ville yhdistyksille. Toiseksi apurahaa ei jatkossa myönnettäisi yleisesti toi-
minnan tukemiseen, vaan tukitarkoituksen pitäisi olla täsmällisesti yksilöity.
Linjanmuutoksesta ilmoitettiin aiempina vuosina apurahoja hakeneille.184

   Kun seuraavan vuoden jakopäätös sitten huhtikuussa 1978 tehtiin, ei
hallituksen periaatepäätöksessä kuitenkaan täysin pitäydytty. Tukea jaettiin
aiempien vuosien linjan mukaisesti Upseerien ampumayhdistykselle 3 500
markkaa ja Toimiupseeriliiton Urheilun tuki ry:lle 4 000 markkaa.185 Joka
tapauksessa vuosikymmenen loppuun mennessä säätiön tukipolitiikka oli
muuttunut aiempaan verrattuna. Suomalainen-lehden rahoittamisen lopet-
taminen mahdollisti vuosittain merkittävästi aiempaan isomman summan
jaettavaksi muihin tarkoituksiin. Pääesikunnan koulutusosaston saama tuki

  68
   65   66   67   68   69   70   71   72   73   74   75