Page 74 - MPKS_1953-2023
P. 74

MAANPUOLUSTUS ON TUKEMISEN ARVOISTA

sekä tieto aiemmin saaduista apurahoista.193 Tällä uudistuksella pyrittiin
helpottamaan ennen kaikkea säätiön asiamiehen työtaakkaa.

   Periaatteellinen pohdinta apurahojen myöntöperusteista jatkui seuraa-
vina vuosina. Säätiön hallitus totesi syksyllä 1983, että puolustushallinnon
piirissä oli lukuisia muitakin säätiöitä. Yhteistyötä näiden itsenäisten sää-
tiöiden kesken olisi syytä tiivistää. Suunnitelmissa oli säätiöiden välisen
yhteistoimintatilaisuuden järjestäminen.194

   Kannatussäätiöllä oli toiminnassaan sikäli positiivinen ongelma, että
varojen vuosituoton kasvu mahdollisti 1980 luvulta eteenpäin aiempaa
laajempien hankkeiden tukemisen. Ensimmäiseksi käännyttiin lähimmän
ja ilmeisimmän tahon eli Pääesikunnan puoleen. Olisiko Puolustusvoimilla
tarvetta tai syytä julistaa erikseen haettavaksi apuraha johonkin huomat-
tavaan tutkimustyöhön? Pohdintaa käytiin myös siitä, pitäisikö säätiön
aloittaa vuosittaisen tunnustuspalkinnon myöntäminen.195

   Edellisvuosikymmenellä yhdeksi suurimmista tuensaajista noussut Pää-
esikunnan tiedotusosasto sai merkittävää tukea myös 1980-luvun aikana. Lo-
kakuussa 1982 osastopäällikkö, everstiluutnantti Martti Vuori totesi 30 000
markan apurahaa hakiessaan hyvin avoimesti: ”Apurahalla olisi mahdollisuus
kattaa ne tiedotustoiminnan menot, joihin budjettirahat ovat osoittautuneet
liian vähäisiksi”. Esimerkiksi Helsingin Varuskuntasoittokunnalle 2000 mar-
kan tuki oli ratkaiseva, jotta se voisi toteuttaa vuosipäiväkonsertin.196

   Puolustusvoimien budjetin niukkuus ei ollut pelkästään sotilasmu-
siikkitoiminnan murhe. Säätiön myöntämällä 12 000 markan apurahalla
nimittäin rahoitettiin edellä mainitun konsertin lisäksi noin puolet Puo-
lustusvoimat työnantajana -esitteen kustannuksista. Puolustusvoimien
rekrytoinnin edistämiseksi laadittua esitettä ei olisi kyetty painattamaan
ilman säätiön rahoitusta.197

   Vuosikymmenen loppuun mennessä tiedotusosaston saama vuosittai-
nen tuki kasvoi noin 50 000 markkaan. Esimerkiksi vuonna 1987 säätiön
myöntämä tuki kohdentui osaston tehtäviin kuuluvien tiedotus- ja suhde-
toimintatilaisuuksien järjestämiseen medialle, järjestöille ja ulkomaisille
tiedotusvälineille. Erityinen tuen kohde oli edelleen sotilasmusiikkitoimin-
ta. Aiempaan verrattuna tiedotusosaston toiminnan volyymi oli kasvanut
– Pääesikunta jakoi 1980-luvun puolivälissä noin 200 lehdistötiedotetta
vuosittain – joten lisärahoitukselle oli tarve.198

  72
   69   70   71   72   73   74   75   76   77   78   79