Page 71 - MPKS_1953-2023
P. 71

SÄÄTIÖN PERUSTOIMINTA ENNALLAAN 1970-LUVULLA

pysyi pitkään suurimpana, kunnes vuosikymmenen loppuun mennessä Pää-
esikunnan tiedotusosaston tuki nousi suurimmaksi yksittäiseksi tukikoh-
teeksi. Vuonna 1979 tiedotusosasto sai 43 500 markkaa ja koulutusosasto
27 500 markkaa.186

   Tiedotusosaston tukemiselle oli hyvät perusteet, sillä kansalaisten tie-
tämys Puolustusvoimien toiminnasta oli todella alhaisella tasolla. Vuonna
1978 tehdyn kyselyn mukaan puolet kyselyyn vastanneista suomalaisista tiesi
mielestään liian vähän maanpuolustukseen liittyvistä seikoista.187

SÄÄTIÖN OMAISUUDEN ARVO JATKAA
KUTISTUMISTAAN 1970-LUVULLA

Säätiön omaisuuden nimellisarvo pysyi 1970-luvun ajan sangen vakaana.
Vuosikymmenen alussa säätiön varallisuus oli noin 867 000 markkaa. Mil-
joonan markan raja ylitettiin vuoden 1974 loppuun mennessä.188

    Myönnettyjen apurahojen määrä puolestaan kehittyi siten, että vuonna
1970 jaettiin 18 hankkeeseen noin 90 000 markkaa. Vuonna 1979 jakosum-
ma oli noin 220 000 markkaa, jakautuen 14 apurahansaajan kesken

    Käytännössä säätiön omaisuuden arvo jatkoi 1970-luvulla kutistumistaan.
Vuoden 2022 rahanarvoon verrattuna säätiön omaisuus oli vuonna 1970 noin
1,5 miljoonaa euroa. Vuosikymmenen lopussa omaisuuden arvo oli hieman
yli 700 000 euroa vuoden 2022 rahanarvoon muutettuna.189

      1,4   1970 1971 1972 1973 1974 1975 1976 1977 1978 1979
      1,2       Maanpuolustuksen kannatussäätiön omaisuus (miljoonaa markkaa)

         1
      0,8
      0,6
      0,4
      0,2

         0
	

                                                                               69
   66   67   68   69   70   71   72   73   74   75   76