Page 73 - MPKS_1953-2023
P. 73
PYSYVYYTTÄ JA UUDISTUKSIA 1980-LUVULLA
Helsingin Varuskuntasoittokunta konsertoimassa Finlandia-talossa Helsingissä
maaliskuussa 1987. Kuva: Matti Kaltokari / Puolustusvoimat
sa, keskustapuolueen kansanedustaja, puolustusministeri Lasse Äikäksen
johdolla myös periaatteellista keskustelua säätiön tarkoitusperistä, joiden
perusteella apurahoja myönnettäisiin. Ensimmäistä kertaa esille nousi tar-
ve keskipitkän aikavälin toimintasuunnitelman laatimiselle.192
Myöntöperusteiden lisäksi kehitettiin myös apuraha-anomusten tek-
nistä muotoa ottamalla vuonna 1981 käyttöön uusi apurahojen hakemus-
lomake. Aiemmin hakijat olivat tehneet anomuksensa vapaamuotoisesti.
Uuteen kaksisivuiseen hakulomakkeeseen apurahan hakijan piti hakija-
tietojen lisäksi merkitä haettavan apurahan määrä, tarkoitus, perustelut
71