Page 78 - MPKS_1953-2023
P. 78
MAANPUOLUSTUS ON TUKEMISEN ARVOISTA
Säätiön tukipolitiikan laaja-alaistumista 1980-luvulla kuvaa hyvin
myös se, että vuosina 1986–1987 myönnettiin tutkija Marjatta Veitonmä-
ki-Stafille 40 000 markan apuraha tutkimukseen naisten osallistumisesta
poikkeusolojen tehtäviin. Niin ikään vuonna 1989 myönnettiin Naisjär-
jestöjen keskusliitolle 75 000 markkaa naisten osallistumista poikkeus-
olojen hallintaan käsittelevän näyttelyn pystyttämiseen Ilo olla nainen
-tapahtumassa.208
2020-luvun yhteiskunnasta tarkastellen Ilo olla nainen -messujen nimi
herättää hieman ihmetystä, mutta keväällä 1990 kolmepäiväisillä messuille
osallistui noin 8 000 kävijää. Helsingin sanomat uutisoi messujen päätyttyä
hieman ihmettelevään sävyyn, että noin viidennes messukävijöistä oli ol-
lut miehiä. Säätiön myöntämän tuen näkökulmasta tilaisuus oli kuitenkin
ilmeisen onnistunut. Järjestettiinhän messujen yhteydessä muun maussa
seminaari, jossa esiteltiin Naisten sodanaikainen työpanos -tutkimuspro-
jektin tuloksia.209
Tukikohteiden laajentamisesta ei tehty erillistä periaatepäätöstä, vaan
oli se mitä ilmeisimmin seurausta nimenomaan aiempaa suuremmasta
jakovarasta. Vuonna 1985 apurahoja jaettiin ensimmäistä kertaa yhden
kalenterivuoden aikana yli 200 000 markkaa (216 780 markkaa).210
Säätiön ja Puolustusvoimien välinen yhteistyö säilyi 1980-luvulla kiin-
teänä. Osittain se johtui toki siitä, että säätiön hallituksen jäsenistö oli
edelleen suurelta osin joko puolustushallinnon upseeri- tai siviiliviroissa.
Puolustusministeriö oli siunannut tämän toiminnan antamalla tammi-
kuussa 1986 lausunnon, jonka perusteella Puolustusvoimien palveluksessa
olevat henkilöt saivat luvan toimia maanpuolustusta edistävien säätiöiden
hallituksissa. Maanpuolustuksen kannatussäätiö oli yksi näistä säätiöistä,
joten päätös hälvensi arveluja palveluksessa olleiden henkilöiden jääviys-
kysymyksistä.211
Maanpuolustuksen
kustannusosakeyhtiö aktivoidaan
Suomen Sotahistorian komission ja Suomen Sotahistoriallisen Seuran
aloitteesta 1980-luvun puolivälissä nousi esiin ajatus videonauhoitteiden
laatimisesta Puolustusvoimien elokuva-arkistossa säilytettävästä filmima-
76