Elämyksiä ja
vastuullista
menoa Lahden
MM-kisoissa
Pääyhteistyökumppanina Stora Enso teki tiivistä
yhteistyötä Lahti2017-juhlakisojen järjestäjien kanssa
edistääkseen uusiutuvien materiaalien käyttöä ja
kierrätystä elämyksellisissä talvikisoissa.
Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut houkuttelivat Lah-den
stadionille helmi-maaliskuun vaihteessa 220 000 kisa-
vierasta eri puolilta maailmaa. Uusiutuvista materiaaleista
valmistetut tuotteet ja niiden kierrätys olivat näkyvästi esillä
kisoissa. Vastuullinen toiminta myös huomattiin, sillä tapah-tumalle
myönnettiin Ekokompassi-ympäristösertifikaatti
osoituksena sitoutumisesta kisojen ympäristövaikutusten
vähentämiseen.
10 – Aallonharjalla
Pakkaussuunnittelija Outi Honkavaara
suunnitteleli Stora Enso Packagingin valmis-
taman aaltopahvisen roskiksen, joita oli
MM-kisojen sisätiloissa kaikkiaan 1000.
Torvisoittoa ja virtuaalitodellisuutta
Kisat olivat Stora Ensolle erinomainen tilaisuus näyttää, mi-tä
kaikkea puusta voidaan nyt ja tulevaisuudessa valmistaa.
Mukana kisoissa olikin yli sata Stora Enson vapaa-ehtoista
työntekijää yhdestätoista eri maasta. Storaensolaisten opas-tuksella
halukkaat kisavieraat saivat mm. kokeilla metsäko-nesimulaattoria
tai vierailla virtuaalitodellisuuslasien avulla
paperitehtaalla tai metsässä.
Kisojen jälkeen Stora Enso huolehti kaikkien tuotteiden
ja rakennelmien kierrättämisestä ja jatkokäytöstä. Kaikki ki-soissa
kerätty kierrätyskartonki tullaan käyttämään uusien
aaltopahvikartonkituotteiden raaka-aineena.
Kuvat: Stora Enso