Aallonharjalla – 17
Tiivistä kumppanuutta
Arla Oy on suomalainen meijeriyhtiö, joka kuuluu kansainvä-liseen
Arla Foods -konserniin. Arla Oy syntyi vuonna 2007–
2008 Arla Foodsin ostettua Ingman Foods Oy Ab:n Ingman
Groupilta. Yhtiö toimi vuosina 2008–2014 nimellä Arla Ing-man
Oy. Vuonna 2014 yhtiön nimi muuttui Arla Oy:ksi. Tänä
vuonna Arla Oy viettää kymmenvuotisjuhlaa.
Yhtiöllä on tuotantolaitos Sipoossa sekä jalostustoimin-
taa Hämeenlinnan Osuusmeijerissä. Maidonhankintaa
suoritetaan ympäri Suomen yhdessä kymmenen hankinta-
meijerin kanssa, jotka yhdessä muodostavat Arla Suomi
-yhteistyöryhmän.
Arla ja Stora Enso Packaging ovat tehneet yhteistyötä jo
yli 30 vuotta. Arlan ostopäällikkö Sampo Isokoski ja Stora
Enso Packagingin myyntipäällikkö Jukka Järvinen muis-televat
olleensa mukana myyntipalavereissa jo 1990-luvun
alkupuolella.
– Meille tärkeitä asioita aaltopahvipakkauksissa ja raaka-ai-neessa
ovat turvallisuus, tasalaatuisuus sekä painotekniset
ominaisuudet, logistinen kestävyys, kustannustehokkuus,
toimitusten joustavuus ja materiaalin muokattavuus. Stora
Enso Packagingin kanssa kaikkia edellä mainittuja asioita on
kehitetty ja viety eteenpäin hyvässä yhteistyössä, Isokoski
toteaa.
Jukka Järvisen mukaan vuosikymmenten yhteistyötä lei-maa
jatkuva kehitys. Yhteistyön aikana on kehitetty mittava
joukko uusia tuotteita ja pakkausinnovaatioita.
– Aktiivinen kumppanuus ja vuorovaikutus ovat edesaut-taneet
meitä raaka-aineen kehitystyössä. Asiakkailta saatu
palaute on kultaakin kalliimpaa, sillä sen avulla pystymme
valmistamaan tuotteita, jotka toimivat pakkauskoneilla tis-malleen
halutulla tavalla.
Arlan tuot teet
Crème Fraîche
Rahkat
Maidot
Raejuustot
Piimät
Smetana
Proteiinijuomat
Starbucksin
Kermat
maitokahvijuomat
Juustot
Viilit
Jogurtit
Voit ja rasvat
Arla Oy
lukuina (2016)
• Maidontuottajia 605
• Meijereitä 10 (sis. yhteistyömeijerit)
• Työntekijöitä 400
• Markkinaosuus Suomessa n. 23 %
• Liikevaihto 341,4 milj. €
• Jalostaa n. 260–280 milj. litraa
maitoa vuodessa