Stora Enso tekee Lahteen
18 – Aallonharjalla
Investointihankkeen vetovastuussa
oleva Harri Taipale kuuluu Stora Enson
projektiorganisaatioon. Hän aloitti Lah-dessa
syksyn 2016 aikana. Taipaleella
on vankka kokemus kansainvälisistä
investointiprojekteista, sillä ennen Lah-den
ja Heinolan tuotannot yhdistävää
projektia hän on työskennellyt vuosia
mm. Pakistanissa ja Puolassa mittavan
kokoluokan tuotantolaitosten rakenta-misen
parissa.
Taipaleen mukaan Lahden ja Hei-nolan
tuotannot yhdistävä hanke on
edennyt käsikirjoituksen mukaisesti.
Lahden tehtaan länsikulmalle tehtävä
1000 neliömetrin laajennus on par-haillaan
rakenteilla. Uuden, 122 metriä
pitkän aaltopahvikoneen asennus alkaa
heinäkuun alussa.
– Projektin valmistuessa 2018 alus-sa
on Lahdessa pitkälle automatisoitu
aaltopahvinvalmistuksen ja jalostuksen
huippuyksikkö. Tehokkaan ja laaduk-kaan
tuotannon takaa huippuosaami-sen
lisäksi monipuolinen konekanta,
jota on uudistettu uudella aaltopahviko-neella
ja jalostuskoneella.
Saman katon alla
Harri Taipale sanoo, että kun koko tuo-tantoketju
ja asiantuntemus ovat saman
katon alla, tuotteiden laatu ja kilpailuky-ky
paranevat. Tärkeässä roolissa ovat
myös tuotannon työntekijät, joiden jo
entuudestaan vahvaa osaamista laa-jennetaan
koulutuksilla uuden tehtaan
toimintamalleihin.
– Lahden tehtaan suunnittelua on
tehty yhdessä omien asiantuntijoiden
ja suunnittelun huippuosaajien kanssa.
Koko tuotanto ja sen toiminnot on mie-titty
uusiksi ja 3d-mallinnettu yhdessä
konetoimittajien kanssa. Suunnittelua
on tehty huolellisesti ja siihen on sat-sattu
paljon.
Taipaleen mukaan uuden tehtaan
rakentaminen ja tulevat konesiir-rot
Heinolasta tehdään niin, että
tuotanto ja asiakkaiden toimi-tukset
eivät häiriinny missään
vaiheessa. Tuotanto Heinolas-sa
päättyy tammikuun 2018
loppuun mennessä.
– Projektia viedään eteen-päin
asiakkaiden ehdoilla ja
jatkuvassa vuorovaikutuk-sessa
heidän kanssaan.
Konesiirrot tehdään yksi
kerrallaan ja niihin valmis-taudutaan
hyvin. Siirroista
tiedotetaan etukäteen ja
tuotteiden tarve sekä saa-tavuus
kartoitetaan ennen
siirtoa, jotta toimitusten häi-riöttömyys
voidaan turvata,
Taipale vakuuttaa.
19 miljoonan
euron
investoinnin
Stora Enso keskittää aaltopahvin
tuotannon ja jalostuksen Lahteen.
Vuoden 2018 alkuun mennessä
valmistuva investointiprojekti tehostaa
merkittävästi Stora Enso Packagingin
tuotantoa ja kohentaa samalla
kilpailukykyä.