Page 23 - Pelastusalan-ammattilainen-1-24
P. 23
Pelastusopistolla on kuitenkin havahduttu ongelmaan, ja Palomies Härkänen täyttää pian 56 vuotta. Hänestä on
nykyään opiskelijoille toteutetaan liikkuvuustestit sekä opin- tärkeää saada nuoremmat palomiehet ymmärtämään ko-
tojen alku- että loppuvaiheessa. Testien avulla voidaan osoit- konaisvaltaisen hyvinvoinnin merkitys. Nuorempana kun
taa yksilöllisesti, millaisia haasteita liikkuvuuden kanssa on ja jaksaisi vähän heikommilla yöunilla ja yksipuolisemmalla
miten liikkuvuutta voisi kehittää. ravitsemuksella.
– Toivon, että tämä vie eteenpäin. Moni opiskelija on – Uudet kaverit täytyy saada ymmärtämään, että työura
innokkaampi menemään punttisalille kuin tekemään liikku- jatkuu lähes 70-vuotiaaksi asti. Täytyy oppia liikkumaan niin,
vuusharjoituksia, Kinnunen sanoo. että pysyy työkykyisenä loppuun asti, Här-
Kerava-Tuusulan paloaseman 3. vuorossa ”Vaikka nyt känen sanoo.
on nuori ja
nuorin on 27-vuotias ja vanhin 58-vuotias. kuolematon, Työvuoron nuorimpana palomies Sirkka
Liikkuvuusharjoituksista on tullut hankkeen on saanut usein kuulla siitä, miten ikäänty-
kautta olennainen osa fyysisen kunnon yl- niin 20 minen vaikuttaa työkykyyn. Se on vaikutta-
läpitämistä. Hyppääjän polvesta koko hank- nut omiinkin asenteisiin.
keen ajan kärsinyt palomies Lähdesmäki on
havainnut selviä muutoksia omassa liikku- – Kyllä se on avannut silmiä. Vaikka nyt
vuudessaan. on nuori ja kuolematon, niin 20 vuoden pääs-
tä ei enää olekaan. Nyt on tärkeää luoda poh-
– Lonkan liikkuvuus on parantunut niin, vuoden jaa hyvälle kunnolle, 27-vuotias Sirkka sanoo.
että kyykkääminen on muuttunut miellyt- Yhteinen harjoittelu on ollut palauteky-
tävämmäksi. Aiemmin myös seisoin aina päästä selyjen perusteella mielekästä hankkeessa
lonkkalevossa jommallakummalla jalalla. ei enää mukana oleville kolmelle työvuorolle. Samaa
Nykyään en enää. Varmasti olisi kuusikymp- olekaan.” mieltä ovat Kerava-Tuusulan paloaseman
pisenä kulumaa, jos lopun ikääni olisin seis- osallistujat. Hankkeeseen kuuluvien yhteis-
syt lonkkalevossa, Lähdesmäki pohtii. ten harjoitusten lisäksi työvuorot ovat harjoi-
telleet yhdessä myös omatoimisesti.
YHDESSÄ ENEMMÄN. Yhteisöllisyys ja koke- – Syksyllä teimme aamuisin vuoronvaih-
musten jakaminen on ollut tärkeä osa hanketta. Työpajoissa don ja kaluston tarkastamisen jälkeen tekemässä yhteisen,
on keskusteltu muun muassa unesta, ikääntymisestä ja siitä, noin vartin mittaisen liikkuvuustreenin. Toimintamallia pitäi-
miksi jokaista välillä laiskottaa. si taas ottaa käyttöön, paloesimies Valto sanoo.
– Työpajoissa eri-ikäiset jakavat kokemuksiaan. Siitä on Työvuoron muut jäsenet nyökkäilevät. Yksilön omat valin-
kaikille hyötyä, ja se voi herätellä myös nuorempia ennaltaeh- nat ratkaisevat, mutta selvästi työkyvyn edistäminen on myös
käisevään toimintaan, Maunonen sanoo. yhteinen asia. ✖
Ei pelkkää punttia.
Liikkuvuusharjoitukset
tuovat Ilkka Lähdesmäen
mukaan kokonaisvaltaista
hyötyä työhön.
23